torstai 26. heinäkuuta 2012

Food for thought


Syöminen. Kuin Colt demonille* tai kantapää Akilleelle.

Liikunta toimii, mutta syöminen (herkuttelu, ei niinkään oikea ruoka) on kompastuskiveni. Onko syöminen liian helppoa vai liian vaikeaa? Senhän pitäisi yksinkertaisesti antaa keholleni riittävästi energiaa jaksaa päivän toimet, mutta siihen liittyvä mielihyvä saa sen tuntumaan välillä addiktiolta enemmän kuin ravinnolta.

Tänään kävin ystäväni kanssa Pizza Hutissa. Keskustelimme karkkien mausta. Jos niitä oikeasti alkaa maistelemaan, niin eivät ne useinkaan maistu oikeasti hyvältä. Kokeilepa vaikka jollain pehmeällä hedelmäkarkilla. Silti niitä tulee syötyä, usein enemmän kuin edes haluttaa. Jäin sitten miettimään myös tämän Supreme-pizzani makua. Ei sekään oikeasti maistunut hyvältä. En ole suuri pizzan tai hampurilaisten ystävä, vaikka joskus niitä syönkin. Tänään jäi kanasalaatin himo. Ehkäpä sitä sitten huomenna. Siitä jää varmasti myös parempi mieli.


* Viittaus lempisarjaani Supernaturaliin. Olen näin lomalla viettänyt taas laatuaikaa Samin ja Deanin kanssa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti