Ollapa vahva

Viime perjantaina tein kuntotestit PT:n valvonnassa. Oli kiva huomata, että voimaa on tullut varsinkin ylävartaloon eli sinne minne sitä on haettukin. Punnerruksia tein huomattavasti enemmän ja huomattavasti vaivattomammin kuin vuosi sitten. Yllätyin vähän, vaikka ei sen olisi yllätys pitänyt olla, sillä penkistä nousee työsarjoissa 15 kiloa enemmän kuin viime syksynä. Vatsoja ja kyykkyjäkin tuli muutama enemmän. En huomannut ottaa lukuja ylös, mutta siellä ne ovat PT:n kansiossa kuitenkin tallessa. Vuosi sitten olin aika keskinkertainen, nyt olin tasaisen hyvä.

Absoluuttista voimaa on varmasti tullut enemmänkin, mutta kun kuntotesti tehdään oman kehon painolla, niin se testaa suhteellista voimaa. Läski siis hidastaa ja sitä kun on sellaiset kymmenisen kiloa enemmän kuin viime syksynä, niin mitään huipputuloksia en odottanut. Vauhtia minun on edelleen vaikea saada liikkeisiin, sillä varsinkin nyt kun selän kipuskolioosi on pahana, on pakko kiinnittää tavallistakin enemmän huomiota suoritustekniikkaan, koska muuten vihlaisee ja kovaa vihlaiseekin.

Testattiin myös kestävyyskuntoa pyörällä ensimmäistä kertaa ja tulos oli varsin hyvä. PT oli erityisen tyytyväinen siihen, että sekä perus- että vauhtikestävyysalueet olivat tasaiset. Toinen ei siis ollut toista heikompi, kuten saattaa käydä, jos harrastaa liian yksipuolista liikuntaa. Läskiä kun saisi tiristettyä, niin tulos paranisi ihan sinne huipputuloksiin. Siinä siis seuraava tavoite.

Mutta otsikkoon viitaten, ihan mielettömän voimakas ja notkea 17-vuotias tässä videossa näyttää taitojaan.

Minusta ei enää voi tulla nuorta lahjakkuutta, mutta pitää toivoa, että selkä ei estä 37-vuotiasta saavuttamasta mitä saavutettavissa vielä on. Tänään taisin reväyttää jonkun lihaksen selässä aika pahasti, kun nostin käsipainon rinnalle maljakyykkyä varten. Heikosti menee, kyseessä kun oli ihan lämmittely takakyykkyä varten. Sinnikkäästi vedin jalkatreenin silti läpi ja mikäpä sen parempi tapa aloittaa viikko kuin hoitaa raskaimmat hommat alta pois.

Liikuntakerrat Q2 2012 vs Q2 2013

Vertasin tämän ja viime vuoden kakkoskvartaalien liikuntakertoja. Mukana kaavioissa ovat tosin myös hieronnat. Näissä ei siis ole huomioitu kestoa, vain peffan nostaminen sohvalta.

Ei siellä mitään yllätyksiä ole, sillä sali ja uinti ovat edelleen ykköslajit. Huhti-kesäkuussa 2012 harrastin liikuntaa 65 kertaa (hieronta ei mukana). Vastaava luku tänä vuonna oli 82.






Juoksua olisi pitänyt olla tänä vuonna enemmän, sillä aloitin lenkkeilyn vasta viime vuoden touko-kesäkuun vaihteessa. Syytän selkävaivoja.

Viime vuonna lenkkeilin kolmannella vuosineljänneksellä sen verran innokkaasti, että en tiedä saavutanko tänä vuonna samaa tasoa. Pitäisi saada selkä parempaan kuntoon, että uskaltaisin taas vetää FiveFingersit jalkaan. Toisaalta oman typeryyteni tuntien saatan ottaa lenkkeilyn mukaan valikoimaan kipuskolioosista viis.

Vaikka nämä kaaviot kertovat vain liikuntakerroista, niin laatu ja sisältö ovat yhtä tärkeitä. Väittäisin, että laadullisesti kaikki, mitä teen, on nyt parempaa kuin vuosi sitten.

Lenkkeilyn iloa

Kävin lenkillä märästä ilmasta huolimatta. Tavallaan tykkään lenkkeillä, kun ripsii vähän vettä. Ilma on niin raikas. Toisaalta on ihanaa lenkkeillä auringonpaisteessa, kun ei tarvitse vetää takkia päälle. Molempi parempi. Hyvä niin, ei tule ainakaan sään takia keksittyä tekosyitä olla lähtemättä liikkeelle.

Hyvä mieli lenkin jälkeen.

Kävin ihan rauhallisella lenkillä. Päätin juosta koko matkan, mutta yritin pitää vauhdin hitaana, jotta sykkeet pysyisivät kohtuullisina. Keskisyke olikin vain himpun yli anaerobisen kynnyksen, mikä on minulle ihan hyvä tulos. Sen verran noita pikku nyppylöitä matkan varrella on, että helposti sykkeet saa ylös, mutta on siellä sitten toisaalta alamäkiä tasaamassa.

Vanha uskollinen.

Tykkään Bikiloistani edelleen, varpaat viihtyvät paremmin kuin lenkkareissa ja polvet samoin. Eikä kastuminenkaan haittaa. Pitäisi vain rohkaistua pesemään ne koneessa. Pohjissa on jo selvää kulumaa, mutta on hyvä huomata, että sitä on pääasiassa vain siellä missä pitääkin eli päkiöissä ja varpaissa. Vasemmassa kengässä kulumaa näyttää tosin olevan ulkosyrjällä vähän melkein kantapäähän asti. Haluttaisi ostaa uudet, sama malli kävisi hyvin, koska se sopii minulle, mutta väriä olisi kiva vaihtaa. Taidan kuitenkin lenkkeillä nämä loppuun. 

Pohkeita alkoi kyllä kiristimään heti ensimmäisellä askeleella, mutta eipä se ole mitään uutta. Voi olla, että tiistain 14 kilometrin peruskuntolenkki vaikutti siihen vähän, mutta toisaalta venyttelin kyllä eilen jalat todella hyvin. Nuo pk-lenkithän joudun osittain kävelemään, koska syke tahtoo muuten nousta liian korkealle.

Pitää katsoa, saisinko vielä yhden lenkin tälle viikolle. Tulisi ensimmäinen viikko tälle vuodelle, että juoksisin kolme lenkkiä viikkoon, mikä on ollut sellainen epämääräinen tavoite. Uinti on kuitenkin aina vienyt voiton. Tällä viikolla en olekaan käynyt vielä uimassa. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni, että lenkkeilyn pitäisi vaikuttaa positiivisesti uintiin. Uinnista kun ei juurikaan ole hyötyä muissa lajeissa. Mutta silti se on ehkä kivointa.

Liikaa läskiä, liikaa lihaksia

Kävin eilen vähän ex tempore InBody-kehonkoostumusmittauksessa. En ole mitenkään erityisen kiinnostunut näistä eri mittauksista, sillä näen paljaalla silmällä sen, minkä tuo mittauskin todisti. Läskiä on aivan liikaa ja lihastakin on - no ei nyt liikaa, mutta paljon.

Oma PT:ni teki salilla kuitenkin kyseisiä mittauksia, joten siinäpä minäkin sitten seison. Antaahan analyysi lisätietoja hänelle, ja onhan se itsellekin hyödyllinen vertailukohta johonkin tulevaisuuden minään. Toivottavasti. Lihakset ovat suuunnilleen samankokoiset kehon molemmin puolin, joten sen suhteen ei hätää. Ja normaalin "yli" menevä lihasmassakin on kuulemma vain hyvä asia. Mutta ei enää lisää kokoa reisiin tai pohkeisiin, kiitos. Yläkroppaan voisin ottaa vähän muskeleita kyllä.

Läskiä pitää saada tiristettyä. Sehän se minun murheenkryynini on. Sokerihiiri on kuitenkin hillinnyt ihan kiitettävästi - ei täydellisesti kylläkään - itseään, joten olen ihan hyvillä mielin tällä hetkellä. Minulle helpointa on olla kokonaan ilman sokeria, jolloin sitä ei tee niin kovasti mielikään. En ole mikään kohtuukäyttäjä, enkä varsinkaan sellainen joka voi ostaa kotiin mitään herkkuja ja antaa niiden vain olla kaapissa. Ihan mahdotonta! Kadehdin paria painonsa kanssa taistelevaa ystävääni, joilla tällainen taito tai mielenlujuus on.

Sen olen oppinut, että ei kannata verrata itseään muihin. Ihmiset ovat erilaisia. Toisille monet ruokailuun liittyvät asiat sujuvat helpommin, eikä se kroppakaan halua yhtä kovalla innolla pitää kiinni jokaisesta syödystä kalorista. Toisille liikunta maistuu, kun taas joku ei saa millään itseään liikkeelle. Pahimmassa tapauksessa sairaus voi vaikuttaa sekä ravitsemukseen että mahdollisuuksiin liikkua. Vaikka minulla onkin ollut pitkiä kausia, jolloin en ole liikkunut aktiivisesti, niin olen aina silti pitänyt liikunnasta. Jotain positiivista sentään.

Laihduttamisen suhteenkin olen paremmassa asemassa nyt kuin vaikka kaksi vuotta sitten. Silloin en kerta kaikkiaan uskonut pystyväni laihduttamaan. Nyt tiedän kokemuksesta, että kyllä minä siihen pystyn, eikä se edes ole kovin vaikeaa. Siis sen jälkeen, kun alun tuskat ovat takana. Mutta tämä jojoilu kyllä tympäisee. Se saa siis riittää. Läski saa luvan lähteä ja pysyä pois. On sitä jo liian kauan harjoiteltu, nyt pitää ruveta tositoimiin.

Puristelua

Tänään treenasin yläkroppaa. Oli kaikin puolin hyvä treeni, mitä nyt forkut ottivat taas itseensä ihan turhaan. Ohjelmassa ei ole montaa liikettä ja vetoa tulee vain ylätaljassa ja TRX-soudussa. Silti ojentajat taljassa ja hauiskäännöt polttelivat kyynärvarsia niin kuin olisi treenannut alle enemmänkin. Teen punnerrukset TRX:llä, joten siinä tietysti tulee puristettua niitä remmejä ja olen muutenkin sellainen puristelija, että entinen PT aina sanoi, että kyllä ne käsipainot/remmit/tanko vähämmälläkin pysyy käsissä. En usko...

Eilen puristeltiin minua. Kävin hierotuttamassa jalat ja yläselän. Jaloille tuli sen työmatkan takia vähän turhan pitkä tauko, yli viisi viikkoa. Minun reisilleni se tarkoittaa täysjumia. Olihan taas tuskaa. Varsinkin oikea etureisi oli niin kipeä hierottava, että oli pakko pyytää keventämään otetta. Ensimmäistä kertaa. Nauroin melko hysteerisesti kyseisen kohdan hieronnan ajan. Nauruhan rentouttaa, joten ehkä siitä oli jotain apua sekä hierojalle että minulle.

Yläkroppa-treenin alle tykkään lämmitellä 2000m soudulla.

Tänään jalkojen venytykset sujuivatkin sitten oikein mukavasti. Yläkroppapäivinä on mielestäni hyvä tehdä salilla kunnon venytykset jaloille, koska silloin on valmiiksi salilla, mutta ei ole rääkännyt jalkoja. Kotona on aina muka jotain parempaa puuhaa kuin venyttely.

Muuten, keskiviikon pakaratreeni sai pienet DOMS:it eli viivästynyttä lihaskipua keskimmäisiin pakaralihaksiin ja melkein tuntuu myös oikeassa isossa pakaralihaksessa. Yay! Jos mun pepussa alkaa näin nopeasti tuntumaan, niin sehän on aika upeaa ja palvon PT:täni ikuisesti.

Loppuverkka 25 min crossarilla,
että jalat lämpeni venyttelyä varten.
Resistance oli tosin 12 ei 1.

Muuta hyvää tällä viikolla: Metallica on lopultakin Spotifyssä ja tänään muistin kerrankin ottaa kännykän salin puolelle, joten sain pari kuvaa blogiin. En tosin sitten kesken treenin ehtinyt kuvailla, joten nämä ovat vain alusta ja lopusta. Pitää varmaan harjoitella taukojen aikana kuvaamista, mutta olen nyt tyytyväinen, että sain edes jotain kuvattua. Ai niin, kauneimmat joululaulut on ihana traditio ystävän kanssa ja kuuluu myös viikon kohokohtiin. Kävimme tänä vuonna Temppeliaukion kirkossa.

Nopea kuntotesti

Tänään PT halusi testata kuntoani muutamalla liikkeellä. Minustakin se oli hyvä ajatus, koska olen miettinyt, mille tasolle kuntoni sijoittuu verrattuna muuhun väestöön. Ensin katsottiin vähän liikkuvuutta, joka voisi olla parempi ja jossa löytyy puolieroja.

Sitten vuorossa olivat varsinaiset testit eli vatsalihakset, punnerrukset ja kyykyt. 30 sekunnissa piti tehdä niin monta liikettä kuin ehti. Vatsalihakset jäivät yhtä vaille hyvästä, joten olen keskitasoa. Punnerrukset todistivat tälläkin viikolla, että rinta - ja ehkä yläselkäkin - kaipaa harjoitusta. Mutta olisivat ne voineet mennä huonomminkin. Loppuun vielä kyykyt, jotka jäivät myös vähän vajaaksi hyvästä. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen tuloksiin. Seuraavassa kuntotestissä pitäisi helposti päästä kaikissa hyvälle tasolle. Vai mitä luulette?

Yksi ongelmistani on hitaus. Voimaakin löytyy, mutta selkävaivojen takia kuulostelen kropan tuntemuksia ehkä vähän liikaa. Olen yrittänyt jo edellisen PT:n ohjauksessa lisätä liikenopeutta ja kyllä siinä on edistystä tapahtunut, mutta paljon on vielä tehtävää. Tällaisissa testeissä sen juuri huomaa, sillä eiväthän noin lyhyet pätkät rankkoja ole. En vain osaa puristaa itsestäni vauhtia, koska kaikki nuo liikkeet voivat helposti ärsyttää iskiasta, jos keskivartalo ei ole tarkassa kontrollissa. Keskityn siksi turhankin paljon puhtaisiin, rauhallisiin liikkeisiin.

Olen tuota hitautta/nopeutta miettinyt myös juoksun kannalta. Haluan juosta ensi keväänä Cooperin testin, mutta epäilen osaanko juosta 12 minuuttia nopeasti vai vedänkö sitä hissutteluvauhtia, millä jaksan juosta tunnin tai puolitoista. Tähän aiheeseen täytyy palata myöhemmin.

Testin päälle vielä askelkyykkykävelyä ja selkäpenkkiä, ja kylläpä takareidet tuntuvat kireiltä kuin viulun kielet. En tiedä, miten huomisen aamulenkki onnistuu. Ehkä kävellen.

Löysin Keventäjien sivuilta samantyyppisen testin teille, jotka ehkä haluatte testata kuntoanne kotona.

Uudet liikkeet haastavat kropan - ja pään

Mun PT jätti minut! En kai minä nyt niin kamala treenattava ollut, enhän? Välillä kyllä jupisin ja napisin, mutta hyväntahtoisesti ja vain kertoakseni epäuskosta itseeni. No, vakavasti puhuen, hän lopetti alalla kokonaan. Olin vähän kauhuissani siitä, että pitää alkaa treenaamaan uuden ihmisen kanssa. Mietin kuitenkin asian niin, että uudelta personal trainerilta on mahdollisuus oppia jotain uutta ja erilaista.

Muutaman viikon itsenäisen treenaamisen jälkeen oli kiva tänään treenata uuden PT:ni kanssa. Hän vaikuttaa mukavalta ja todella pätevältä, joten turhaan stressasin. Mutta en olisi minä, jos en etukäteen stressaisi.  Hän osui myös heti alkuun salaiseen haaveeseeni. Ensimmäinen liike oli nimittäin leuanveto. En ole koskaan saanut vedettyä leukoja, vaikka veljeni onkin kuulemma vaimolleen niin väittänyt. Oletettavasti saadakseen tämän yrittämään kyseistä liikettä. Tai sitten aika on kullannut veljeni mielessä ahkerat yritykseni onnistumisiksi.

En ole ylpeä itsestäni, sillä ensimmäisenä suustani taisi päästä ”ei”. Älkää käsittäkö väärin. Haluan kyetä vetämään leukoja, mutta olen suosiolla säästänyt sen tavoitteen - tai edes tavoitteen verbalisoimisen - siihen, kunnes olen normaalipainoinen. Ei tätä massaa jaksa näillä selkälihaksilla vetää minnekään.  Mutta tämä PT halusi vähän testailla, missä kunnossa olen, joten kuminauhan ja kyseisen henkilön avustuksella vedin parit leuat. Oli aika hauska tunne saada leuka sen tangon yläpuolelle. Koin kyllä fuskaavani, koska käytin kuminauhaa ja kaiken lisäksi tyyppi työnsi minua vielä apuna. Jostakin se on silti kai aloitettava. Ja jos aloitan jo nyt, niin jos ja kun paino tippuu, niin helpottuu tuo liikekin.

Teimme myös vähän rintaa ja punnerruksia. Koska kyseessä olivat naisten punnerrukset, niin nekin siis menivät mielestäni fuskauksen puolelle. Koska en ole juuri punnertanut, niin liikehän on ihan kamala. Tiedän, että kamala tarkoittaa hyvää ja sitä, että juuri sitä liikettä tarvitsee, mutta silti!

Surkastuneet gluteus mediukseni saivat myös vähän harjoitusta. En tiedä, ovatko huonot keskimmäiset pakaralihakseni selkävaivojen syy vai seuraus, mutta niitä fysioterapeutit ovat neuvoneet treenaamaan. Usein ne vain unohtuvat tai tuntuvat vähän toivottomilta treenata, mutta niitä tein tänään. Hankalaa, kun lihaksesta loppuu voima ennen kuin siinä edes tuntuu mikään, mutta niin huonossa kunnossa ne ovat.

On tässä sarkaa, joten tervetuloa vain uusi PT ja uudet kujeet!

Nautiskelua pitkällä radalla

Vietin viikonlopun ystäväni luona Turussa. Pääasiassa otimme rennosti, söimme hyvin ja herkuttelimme vielä päälle, mutta sunnuntaina kävimme myös uimassa. Ystäväni on tänä syksynä ilmoittautunut tekniikkakurssille ja lupasin antaa pari vinkkiä, jotka ehkä auttaisivat totuttautumaan veteen hengittämiseen.

Näin hieno ranneke ja lukko löytyvät
Impivaaran uimahallista Turusta.

Menimme Impivaaran uimahalliin, joka on moderni, iso ja hieno uimahalli. Siellä oli myös 50 metrin radat. En ole koskaan aiemmin edes nähnyt pitkää rataa ja todella venyneeltä se näyttikin. Päätin tietysti kokeilla sitä, kun mahdollisuus siihen kerrankin oli. Sydän tykytti rinnassa, kun mietin, jaksaisinko vaparilla päästä päähän.

Etsin suhteellisen tyhjän radan ja lähdin testaamaan. Ensimmäinen vinsta meni mukavasti, samoin kuin seuraava. 200 metriä meni todella nopeasti, sillä pitkällä radalla 100 metriä tulee melkein huomaamatta täyteen. Piti oikein miettiä, että tuleeko tästä muka sata metriä, jos uin radan edestakaisin. Lyhyellä radalla sitä saa hinkata muutaman kerran, joten laskuissa sekoamisen riski on suurempi. Eipä sillä, joskus uin aikaa, joskus matkaa, mutta on kiva suunnilleen tietää, missä mennään.

Rintauintia ei tarvinnut edes jännittää, sillä se on paljon kevyempää kuin vapari, varsinkin hengityksen osalta. Ei mennä nyt siihen tekniikkaan. Se on oman postauksensa ansainnut aihe. Vaikka tekniikasta puheen ollen onkin sanottava, että siihen en kiinnittänyt tällä kertaa kummassakaan lajissa suurta huomiota, sillä halusin vain keskittyä tunnustelemaan ja fiilistelemään pitkällä radalla uintia.

Pitkässä radassa on sekin hyvä puoli, että vaikka radalla uisi kolme tai neljä ihmistä, niin silti tuntuu melkein kuin uisi yksin. Mikäli siis välimatkat ovat sopivat. Lyhyellä radalla kolme ihmistä yhdellä radalla tuntuu minusta jo vähän ahtaalta. Neljä on suorastaan epämukavaa. Viisi saa minut nousemaan suosiolla altaasta. Impivaarassa jaoin radan yhdestä kolmeen muun uimarin kanssa ja välillä kun katsoin radan toisessa päässä olevaa toista uimaria, en edes meinannut nähdä ketään. Olen tosin likinäköinen ja kaiken kukkuraksi uimalasieni linssit huuruuntuvat herkästi, mutta oli se ratakin pitkä ja leveämpikin kai kuin Myyrmäen uimahallin radat.

Uin kilometrin noin 40 minuutissa. Se on minulle ihan hyvä vauhti. Tavoite tietysti on kilometri puoleen tuntiin, mutta sen saavuttaminen vienee aikaa. Olisin voinut jatkaa vielä muutaman sata metriä, mutta olin sopinut vesijuoksemaan jääneen ystäväni kanssa, että tavattaisiin puolen tunnin jälkeen hengitysharjoitusten parissa. Olin siis jo myöhässä, mutta onnekseni ystäväni on pitkämielinen.

Uimasta tulossa. Jo vain oli mukavaa.

Lähdettiin sitten 25 metriselle altaalle, jossa neuvoin pari kikkakolmosta veteen totutteluun ja veteen hengittämiseen totutteluun. Oli hauska itsekin pitkästä aikaa harjoitella ja huomata, kuinka helppoa se nyt on ja kuinka sitä on osittain jo unohtanut miten vaikealta se aluksi - ja pitkään sen jälkeenkin - tuntui. Harjoittelimme myös liukuja. Kuten olen kertonut, tykkään niistä itse ja uskon, että muutama liuku uintitreenin päätteeksi antaa ystävälleni onnistumisen iloa. Hän tosin oppii nopeasti, joten ei varmaan vie yhtä kauaa kuin minulla hanskata erilaisia uinnin pikku jippoja. Toivottavasti hänelle oli vähän apua siitä, että muistan vielä suhteellisen hyvin alkuhankaluudet (nenään menee vettä, suuhun menee vettä, happi loppuu, keuhkoja ei saa kunnolla tyhjäksi jne. jne.), samoin kuin niksit, joilla tekniikka otetaan hiljalleen haltuun.

Tein vielä parit volttiharjoitukset loppuun. Päälle lempeät löylyt ja voi että olikin mukava uintireissu.

Yllättävä lenkki

Aamulenkille lähtiessä jännitin tarkeneeko minimalistisilla kengillä pikkupakkasessa ja osittain lumisilla teillä. Muukin pukeutuminen vaati vähän pohtimista. Päädyin kerroksiin eli alle pitkähihainen silkkialuspaita, sen päälle lyhythihainen juoksupaita, kaulaan buff-huivi (siis sellainen monikäyttöinen Survivor-huivi) ja takiksi vanha ulkoilutakki. Lapaset käteen ja juoksuhanskat taskuun. Tärkeimpänä pipo päähän. Jalkaan vedin juoksutrikoot ja Bikilat. Nilkat jäivät paljaiksi.

Lenkin jälkeen kasvot punottavat kilpaa
pipon ja takin kanssa.

Pukeutuminen onnistui kuitenkin suhteellisen hyvin. Aluksi tien kylmyys tuntui hieman FiveFingersien läpi, mutta kun lämpenin, niin jalat lämpenivät myös ja Bikiloilla oli mukava juosta. Lapaset vaihdoin lämmittyäni juoksuhanskoihin, sillä arvasin oikein, että kädet hikoavat lapasissa ihan liikaa. Etureidet ja polvet kärsivät kylmästä eniten. Paljaat nilkat eivät vaivanneet, sillä tiet olivat pääasiassa kuivat ja lumettomat. Kasvojen hikoilu kylmällä on ongelma, sillä atooppinen ihoni kuivuu pahasti sen seurauksena.

Pakkanen nipisteli poskia ja juoksu tuntui raskaalta ja hitaalta. Syke oli lähes koko lenkin ajan anaerobisella tasolla ja epäilin, etten selviäisi kympistä. Viikon epäterveelliset syömiset tuntuivat ja harmittivat, sillä on tylsää kun tietää, miksi liikunta ei suju ja saa syyttää vain itseään. Kun tunti alkoi tulla täyteen tajusin, että olin juossut tavallista nopeampaan tahtiin. Siinä siis ehkä kuitenkin suurempi syy korkeampaan sykkeeseen ja raskaalta tuntuneeseen juoksuun.

Vaatetusta.
Kuvattu lenkin jälkeen.
Paita on kaverilta saatu.
Olen kyllä kävellyt
Naisten Kympin,
mutta vuosi oli 1999.
Silloin ei jaettu teknisiä
urheilupaitoja.

Normitahtini on noin 8.5 km/h, tänään keskivauhti oli 9.48 km/h. Jee! Muutama kilometri meni reilun 10 kilometrin tuntivauhtia, osa taas tippui sinne 8.5:n tienoille. Tavoittelemani 10 km/h kuitenkin lähestyy. En tiedä, vaikuttiko viikon juoksutauko eli hyvin palautuneet ja levänneet jalat, runsashiihihydraattinen ravinto vai nopeampi askellus (cadence). Paljasjalkajuoksussa samoin kuin minimalistisilla kengillä juostessahan askeltiheys on suurempi kuin lenkkareilla juostessa. Kenties myös kylmä saa pitämään jalat nopeammassa liikkeessä, koska muuten kylmyys leviäisi nopeammin tiestä ohuen pohjan läpi jalkoihin. Tiedä häntä. Tässähän tätä on loppusyksy ja alkutalvi aikaa selvittää.

Paljaat nilkat. Ei tunnu missään.

Aurinkolasit olisin voinut lisätä varustukseeni, sillä välillä aurinko paistoi matalalta suoraan silmiin. Melkein kuin keväällä.

Nautin kirpeästä ilmasta ja lehtien rapinasta jalkojen alla. Eilen kun ensilumi oli satanut maahan kuuntelin bussille kävellessä rapinaa pimeydessä ja tajusin, että lehdet tippuvat puista. Ihan kuin talvi olisi yllättänyt nekin. Ihanaa, että lopultakin lehdet rapisevat, sillä märkä syksy on saanut ne vain lätisemään askeleiden alla. Lammen pinnalle oli jo ehtinyt muodostua ohut jääkerros. Olisi tehnyt mieli rikkoa se kuten lapsena oli tapana, kun syksyllä ensimmäiset lätäköt jäätyivät. Olen aina rakastanut ulkoilua syksyllä ja alkutalvella. Ilman raikkaus on niin virkistävää. Aamulenkki oli jälleen hyvä päivän aloitus ja erinomainen päivä tämä onkin ollut.

Lammen pinnalla oli jo ohut jääkerros.

Ensilumi perjantaina 26.10.2012.

Hyvä salitreeni

Eilen oli jalka- ja selkäpäivä ja treeni kulki poikkeuksellisen hyvin. Olisiko edellispäivän hiilareilla (lue sokeri) ollut asian kanssa jotain tekemistä... Ei salitreeni mielestäni koskaan "kivaa" ole, mutta palkitsevaa kyllä. Rohkenin eilen jopa lisätä kyykkyyn painoja eli:

1 (sarja) x 15 (toistot) x 40 kg (lämmittely)
2 x 15 x 60 kg
2 x 15 x 65 kg

Olen aina vähän arastellut painojen lisäämistä kyykkyyn selkävaivojeni takia ja jo tuo 60 kiloa tuntuu pelkästään painona hartioilla lysäyttävän minut kasaan. Olen varmasti turhan pitkään hinkannut tuolla 60 kilolla. Viiden kilon lisäys ei sitten yllättäen tuntunutkaan hartioilla juuri sen raskaammalta.

Hiljalleen kyykkypainot ja oma massa alkavat lähentyä, vaikka matkaa on vielä pitkästi. Tavoitteena on joskus kyykätä vähintään omalla painolla. Helpoiten siihen tietysti pääsee omaa painoa pudottamalla. Tuo 65 olisi ihan kiva luku vaa'allakin. Taitaa olla, että kaikki liikuntaan liittyvät tavoitteeni saavutan parhaiten laihduttamalla. Se vain ei ole helppoa. Ei se hankalaakaan suorastaan ole (mitä, sanoinko minä oikeasti noin?!?), mutta vaatii hirveästi panostusta pään sisällä. Manuaalilla mennään vielä, automaatio ei ole vielä tarpeeksi kehittynyttä.

Palari ja vetoremmit
- melkein kuin "oikeilla bodareilla".

Takareidet ovat saaneet mukavasti voimaa, eivät onneksi kokoa, uskoakseni varsinkin suorin jaloin maastavedolla. Vielä kun löytäisin liikkeen, joka tekee pakaroille saman, niin olisin tyytyväinen. Tosin pakaroissa koon kasvaminen ei haittaisi sekään.

Lueskelin tuossa Saara S:n Elämäni kunnossa -blogista postausta 4 liikettä pyöreämpään peppuun. Barbell hip thrustia eli lantion nostoa tangon kanssa en ole koskaan kokeillut ja se näyttää suorastaan pelottavalta. Samasta liikkeestä taisi Markku mainita Bodycampin blogissa vastikään. On se siis varmasti kokeilemisen arvoinen liike. Tuo Saaran mainitsema bulgarialainen askelkyykky on oman kokemuksenikin mukaan tehokas liike, joten ehkä pitäisi sisällyttää sekin ohjelmaan. Olen kyllä vähän miettinyt, että erilaiset kyykyt menevät minulla reisille eli jotenkin käytän etureisiä liikaa liikkeissä, joissa pakaran pitäisi tehdä suurin osa työstä. Ehkä vain kuvittelen tai sitten minulla on teräksiset (mutta pienet) pakaralihakset...

Joulusuklaat lokakuussa

Symphonyä odotan eniten.

Ei se mitä syö viikon joulun ja uuden vuoden välillä, vaan se mitä syö ne muut 51 viikkoa. Niinpä. Kauppa kyllä tekee parhaansa, että viikko venyisi kymmeneksi. Eilen pitkän työpäivän päätteeksi ehdin vielä ruokakauppaan ja nyt ne olivat siellä. Korkeat keot suklaata, vihreitä kuulia ja muita jouluherkkuja.

Väsyneenä ja nälkäisenäkin onnistuin ohittamaan ne tuskatta. Itse asiassa kuvailin niitä pikaisesti kännykällä, joten vietin jopa aikaa niiden edessä. Enkä sortunut. Eilen se oli vielä helppoa, mutta olen melko varma, että ennen joulua joudun vielä monta kertaa sulkemaan silmäni niiden viettelykseltä ja hapuilemaan tieni maitorahkapurkkien luokse.

Entinen minä olisi rohmunnut heti maistiaiset mukaan, eikä olisi miettinyt asiaa alkuunkaan. Varsinkaan venyneen päivän jälkeen, jolloin ansaitsee palkinnon. Eilinen palkintoni oli hyvä mieli itsekurista ja siitä, että kerrankin tuntui, etten edes tarvinnut itsekuria.

Olen tyytyväinen, että nykyään mietin ainakin pari kertaa ostoksiani, vaikka välillä pudotankin koriin laihduttajalle vähemmän sopivia tuotteita. Miettimisen hyvä puoli on se, että koriin ei putoa enää joka kerta - tai edes joka toinen kerta - jotain herkkua, vaan yleensä se on täynnä terveellistä tai ainakin tavallista ruokaa.

Joudun myöntämään, että viime viikonloppuna suklaalakko kärsi "pienen" kolauksen. Pandan uutuus, Kuningatar täytesuklaalevy, oli kyllä sen arvoinen. Geisha Dark ei. Eikä Dumle Liquorice. En jäänyt harmittelemaan päätöstäni syödä suklaata, vaan palasin uudella innolla joulua ja suklaalakon varsinaista päättymistä odottamaan.

Toivon tosin, että suhtaudun suklaaseen jouluna yhtä rennosti kuin viime viikonlopun uuteen herkkulöytöön. Se ei jäänyt kummittelemaan mieleen. Se odottaa kyllä kaupassa, jos joskus tekee mieli, joten minun ei ole pakko syödä sitä niin kuin se loppuisi maailmasta.

Onko siellä muita, joille joulusuklaat aiheuttavat tuskaa ja kaipuuta vai kävelettekö kylmän rauhallisesti ohi?

Nämä ovat, kummallista kyllä, vuorovuosin
inhokki- ja suosikkikonvehtejani.

Vihreät kuulat. Erottamaton osa joulua.
Näistä tulee äiti mieleen.