Suonenvetoja ja hapenpuutetta

Joskus sujuu ja joskus on päiviä kuten tämä. Varpaat kramppasivat heti, kun pulahdin altaaseen ja sukelsin rataköyden ali kakkosradalle. En muista, milloin viimeksi olisin uidessa saanut jalkaan krampin, mutta nyt niitä tuli oikean jalan varpaisiin ja jalkapohjaan koko treenin ajan. Muutenkin tökki. Happea ei tuntunut riittävän ja käännökset menivät huonosti. 

Teki mieli luovuttaa 600 metrin kohdalla, kun takana oli 400 metriä vaparia ja 200 selkää. Uin kuitenkin kilometrin ja olin ihan onnellinen, että menin uimaan. Eipä ole silti pitkään, pitkään aikaan ollut yhtä huonosti sujunutta uintireissua. Silti uinti on ihanaa. Olisi vain ihanampaa, jos olisin siinä parempi ja nopeampi ja ettei se hengästyttäisi niin kovin. Vali, vali.

Munapää. Pyöräily hallille nostaa hien pintaan jo ennen uintia.

Tuntuu, että en ole kehittynyt yhtään. Totuus taitaa kuitenkin olla, että olenhan minä. Mietin nimittäin, että keväällä tuskailin selkäuinnin käännöksiä, kun vettä meni aina nenään. Onneksi sinnittelin ilman klipsiä, sillä sitä ongelmaa ei enää ole. Luulen, että vaparin vedotkin menevät nyt paremmin. Toisaalta olen keskittynyt niin paljon vetojen pituuteen ja liu'utukseen, että epäilen, että joku muu kohta on varmaan kehittynyt ongelmaksi.

Selän kipuskolioosi ei ole lauennut vieläkään, joten se hankaloittaa kaikkea liikkumista ja olotilaa yleensäkin. Uinnissakin tuntuu, että suunta on koko ajan vähän vasemmalle, eikä suoraan. Juoksua en uskalla tällä hetkellä harrastaa ollenkaan. Noh, ainakin pystyn liikkumaan. Siihen päälle vielä lämmin kesä, töissä kivaa ja telkkarissa Sons of Anarchy, joten elämä on ihan jees kuitenkin.