maanantai 9. syyskuuta 2013

Fitnessgurun herat - tykkään

Rohkenenko sanoa, että Fitnessgurulla on parhaat proteiinijauheet? En voi väittäää maistaneeni monen merkkistä heraa, joten en vertaile muihin, vaan arvostelenpahan muuten vain. Tilasin jokin aika sitten näytepakkaukset muutamista eri makuisista heroista, koska olin niitä muutamissa blogeissa nähnyt. Se oli hyvä päätös, sillä Gurulle lähtee kyllä tilaus heti kun keksin, minkä makuista haluan. Kaikki maistamani herat ovat nimittäin olleet oikeasti melkoisen herkullisia. Treenin päälle kaikki tosin maistuu paremmalta.



Maut olivat siis: Rocky Road (isolaatti), Milk Chocolate (isolaatti), Chocolate Mint (isolaatti), Chocolate Hazelnut (konsentraatti), Strawberry White Chocolate (konsentraatti) ja Kiwi Yoghurt (konsentraatti).

Olen yleensä suklaamakujen ystävä, sillä ne eivät maistu niin esanssisille ja keinotekoisille kuin hedelmä- ja marjamaut, mutta Fitnessguru on kyllä onnistunut tekemään herkulliset muutkin maut, eivätkä ne ole niin ällömakeita kuin käyttämäni Fastin Whey+. Jopa Kiwi Yoghurt oli hyvää. Ainoastaan Rocky Road jätti vähän epäilevälle kannalle. Se oli ihan hyvää, mutta en saanut mausta oikein selvää. Johtunee siitä, että rocky roadissahan maistuu suklaa, (maa)pähkinät ja vaahtokarkit erillisinä makuina. Proteiinisekoituksena makuja ei erottanut toisistaan.

Kaikki jauheet ovat tuoksuneet hyvälle ja vastanneet makua. Jauhe sekoittuu todella hyvin veteen. Rocky Road tosin vaahtosi runsaasti. Ei se mikään ongelma silti mielestäni ole.

Koska tykkään leipoa proteiinijauheista, niin nämä konsentraatit sopivat siihen hommaan varmasti todella hyvin. En malta odottaa, että pääsen testaamaan. Tai proteiinijäätelön tekoon. Siihen valitsisin mauksi Straweberry White Chocolaten tai Chocolate Hazelnutin, joka ehkä sitten kuitenkin oli näistä suosikkini tai... Seuraavaan tilaukseeni aion ottaa lisää näitä kokeilupakkauksia, niitä makuja, joita en vielä ole maistanut. Etsin kyllä yhä myös hyvää maustamatonta heraa. Vinkkejä otetaan vastaan.

Fitnessgurulla on suomenkieliset sivut, joten nekin jotka aristelevat verkko-ostamista ulkomailta kielimuurin takia, voivat helposti tilata Fitnessgurulta. Toimitus oli kaiken lisäksi supernopea ja koska Siwa, jonne paketti toimitettiin, on kotitaloani vastapäätä, sain paketin senkin puolesta todella kätevästi. Tein tilauksen Fitnesstukkuun ja Fitnessguruun samana päivänä, mutta Fitnesstukun Turusta lähetetty paketti oli perillä vasta viikkoa myöhemmin.

Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti