maanantai 4. marraskuuta 2013

Ollapa vahva

Viime perjantaina tein kuntotestit PT:n valvonnassa. Oli kiva huomata, että voimaa on tullut varsinkin ylävartaloon eli sinne minne sitä on haettukin. Punnerruksia tein huomattavasti enemmän ja huomattavasti vaivattomammin kuin vuosi sitten. Yllätyin vähän, vaikka ei sen olisi yllätys pitänyt olla, sillä penkistä nousee työsarjoissa 15 kiloa enemmän kuin viime syksynä. Vatsoja ja kyykkyjäkin tuli muutama enemmän. En huomannut ottaa lukuja ylös, mutta siellä ne ovat PT:n kansiossa kuitenkin tallessa. Vuosi sitten olin aika keskinkertainen, nyt olin tasaisen hyvä.

Absoluuttista voimaa on varmasti tullut enemmänkin, mutta kun kuntotesti tehdään oman kehon painolla, niin se testaa suhteellista voimaa. Läski siis hidastaa ja sitä kun on sellaiset kymmenisen kiloa enemmän kuin viime syksynä, niin mitään huipputuloksia en odottanut. Vauhtia minun on edelleen vaikea saada liikkeisiin, sillä varsinkin nyt kun selän kipuskolioosi on pahana, on pakko kiinnittää tavallistakin enemmän huomiota suoritustekniikkaan, koska muuten vihlaisee ja kovaa vihlaiseekin.

Testattiin myös kestävyyskuntoa pyörällä ensimmäistä kertaa ja tulos oli varsin hyvä. PT oli erityisen tyytyväinen siihen, että sekä perus- että vauhtikestävyysalueet olivat tasaiset. Toinen ei siis ollut toista heikompi, kuten saattaa käydä, jos harrastaa liian yksipuolista liikuntaa. Läskiä kun saisi tiristettyä, niin tulos paranisi ihan sinne huipputuloksiin. Siinä siis seuraava tavoite.

Mutta otsikkoon viitaten, ihan mielettömän voimakas ja notkea 17-vuotias tässä videossa näyttää taitojaan.


Minusta ei enää voi tulla nuorta lahjakkuutta, mutta pitää toivoa, että selkä ei estä 37-vuotiasta saavuttamasta mitä saavutettavissa vielä on. Tänään taisin reväyttää jonkun lihaksen selässä aika pahasti, kun nostin käsipainon rinnalle maljakyykkyä varten. Heikosti menee, kyseessä kun oli ihan lämmittely takakyykkyä varten. Sinnikkäästi vedin jalkatreenin silti läpi ja mikäpä sen parempi tapa aloittaa viikko kuin hoitaa raskaimmat hommat alta pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti