Onnistumisen iloa

Puhelimen herätys soi 5.45, niin kuin sillä uintiaamuina on tapana. Uintikaveria ei tänään ollut, joten ajattelin lusmuta ja siirsin sitä tunnilla eteenpäin. Viisi minuuttia myöhemmin olin kuitenkin ylhäällä. Joskus minulle käy näin. Harvemmin, mutta se on aina hyvä tunne. Antaa itselleen luvan lusmuta, mutta ei sitten teekään niin. Puoli seiskalta olin uimahallilla. Oli todella tyhjää jopa arkiaamuksi. Sitten niitä mummoja alkoi näkyä. Joka tapauksessa sain radan ihan omakseni koko treenin ajaksi. Ne mummothan pääasiassa harrastavat vesijuoksua tai -kävelyä.

Pitkästä aikaa uinti oikeasti kulki. Aioin vuorotella vaparia ja rintaa, mutta päädyin kuitenkin uimaan 800 m vaparia ja rintaa vain 200 m. Vaparissa uin joka toisen 100 metrin pätkän hengittämällä molemmilta puolilta. Kierto ei tunnu riittävältä vasemmalta hengittäessä, sillä suuhun menee aina vettä ja käännän päätäkin. Tulee ihan ne ajat mieleen, kun harjoittelin vaparin hengitystä ylipäätään. Nyt paluu oikealta hengittämiseen tuntuu niin helpolta sen jälkeen, kun on hengittänyt molemmilta puolilta.

Tulipahan mieleeni, että harjoituksen takia voisin joskus kokeilla hengittää vain vasemmalta. Voisi testata, saako silloin kunnolla happea. Tunnen nimittäin kuinka oikealta hengittäessä keuhkot oikeasti täyttyvät ilmalla. Vasemmalta taas en joko rohkene vetää kunnolla ilmaa tai sitten pienestä kierrosta johtuen aikaa ei ole kunnolla täyttää keuhkoja, koska kierto on nopeampi.

Uinti tuntui kuitenkin niin helpolta, että päätin lopussa, vain oikealta hengittäen, tehdä volttikäännöksen suoraan uinnin päätteeksi. Yleensähän harjoittelen vain lipuilta. Käännös onnistui niin hyvin, että jatkoin siitä uintia. Syvässä päässä en rohjennut samaan temppuun, vaan otin rauhassa happea ja uusin käännöksen taas matalassa päässä. Vähänkö olin tyytyväinen. Tyylipisteitä en varmasti saanut. Kiersin varmasti taas liian aikaisin. Uintikaveri on tästä huomauttanut. Mutta silti.

Tässä sen näkee, että kyllä "vanhanakin" voi oppia uusia temppuja, kun vain sinnikkäästi harjoittelee. Aikaa se voi viedä. Ainakin minulta, kun lapsuudesta ja nuoruudesta lihasmuistiin on jäänyt vain onneton sammakko, josta pois oppiminen vei reilusti yli puoli vuotta.

Illalla sitten Sonata Arctican keikalle juhlimaan tätä saavutusta.

Kipeät lihakset

Mietin, mikä tökkii ja tajusin, että sairastelusta johtuva tauko liikunnassahan se. Liikunta tuo älyttömästi hyvää mieltä, rytmiä ja reippautta elämään. Tauon tullessa en aluksi millään meinaa pystyä irrottautumaan, vaan lähes ahdistun, etten voi tai saa tai kykene treenaamaan. Sitten tulee se lusmuiluvaihe. Silloin sitä nauttii siitä, että ei tarvitse tehdä mitään. Voi tehdä töitä vaikka kellon ympäri (ei nyt ihan näin, mutta you get the point) tai nähdä kavereita tai koukuttua Kauniisiin ja rohkeisiin (sen Liamin olisi parasta valita Steffi) ilman, että joutuu miettimään, miten liikunta sopii aikatauluihin. Ja kun jätän liikunnan pois, niin samahan se on mitä syö. Tai ei, ei todellakaan ihan sama, vaan juuri kaikkia niitä epäterveellisiä herkkuja, joita ei treenatessa saisi syödä, koska ei niistä ei ole mitään hyötyä voiman tai nopeuden kehitykselle. Ja sitten sen kaaren tavallisesti vaikein vaihe: paluu treeneihin. Siinä se on: liikkumisen ja liikkumattomuuden kiertokulku.

Tällä kertaa pahin lusmuiluvaihe ei onneksi ehtinyt kestää paria pakollista viikkoa pidempään ja treenien uudelleen aloitus on sujunut mukavasti. Tai siis lihakset ovat kipeinä, mutta hengitys kulkee taas. Tällä viikolla olen siis päässyt aloittelemaan jo lähes normaaleja sali- ja uintitreeniä. Lenkkeilyn aloittamista lykkään vielä vähän, sillä keuhkoputkentulehduksen jälkeen talvisäässä lenkkeily (tai mikä nollakeli tuolla nyt onkaan) ei ole järkevää. Jopa minä tiedän sen.

Maanantain jalkatreenistä reidet vihoittelevat vieläkin. Voin muuten kertoa, että aloin jo sunnuntai-iltana jännittämään kyykkyjä. Teen ne nimittäin nykyään 70 kilolla, sarjoja on neljä ja toistoja 15. Kyykyssä melkein pahinta on se tunne, kun nostaa tangon hartioiden päälle ja se tuntuu painavan koko selkärangan lysyyn. Siksi vähän pelkään painojen nostamista. Onneksi minulla on tuo PT-ihminen komentelemassa. Parin viikon kuluttua pitänee siirtyä 10 toiston sarjoihin ja silloin pitäisi yrittää 75 kilolla. Murehditaan sitä sitten myöhemmin. Nyt nautin siitä, että se rauta liikkui, hampaat irvessä ja hien virratessa, mutta liikkui.

Tänään treenasin yläkroppaa. Selkä ja kädet ovat nyt jo kipeinä. Pitkästä aikaa oli pakko ottaa ylätaljassa remmit käyttöön. Forkuissa vihloi oikein kunnolla. Olen niitä venytellyt, mutta nytkin kevyt nyrkkiin puristaminen tuntuu ihan kunnolla.

Taidankin tehdä nyt päivän päätteeksi vielä toiset venyttelyt.

YouTube -treeniä

Kun pitää muka parannella vielä, eikä pääse salille, niin YouTubesta löytyy kaikkea kivaa.

Tässä The Flip Side - Workout. Eli minkälaista olisi, jos tytöt treenaisivat niin kuin pojat ja toisin päin.

Terkuin, punkero.

Liikkuminen sairaana

On sairasta. Tiedän. Olenkin nyt pitänyt taukoa vähän kaikesta (blogi, liikunta ja terveellinen ruokavalio - tervetuloa vaan läski) ja olo alkaa paranemaan, mutta kyllähän nuo keuhkoputket rahisevat ja nitisevät, jos vähänkin hengästyy tai ulkona on kova pakkanen. Eilen kävin kuitenkin vaparikurssilla. Se on niin tekniikkapainotteinen, että ei siellä saa hengästymistä aikaan. Pahinta kai on se, että altaassa alkaa helposti palelemaan. Onneksi kylmä ei eilen juurikaan vaivannut.

Harjoittelimme siis potkuja. Vatsallaan, selällään ja kyljellään. Huonoin tekniikka minulla on selkäpotkuissa, koska jalat ovat jotenkin liian syvällä. Ei uutta tietoa, mutta turhauttavaa, kun en osaa korjata sitä. Rintaa (selkää?) kehotettiin painamaan alaspäin, kuten aina, jos jalat roikkuvat liian syvällä, mutta ei se tuntunut oikein auttavan.

Kyljellään ja 45 asteen kulmassa potkut menevät ok, mutta suoraan eteneminen on ä-lyt-tö-män hankalaa. Päädyin siinä huomaamattani rataköyden ali viereiselle radallekin kerran. Vatsallaan tehtyihin potkuihin ei tullut ohjaajilta kommentteja, joten oletan, että ne menevät suht ok. Tiedän tosin, että potkutahtini on hidas. Säästelen voimiani sillä, etten pistä pakaroita töihin. Pitänee siihenkin paneutua jossain vaiheessa.

Kolme varttia meni ihan huomaamatta. Olisin voinut jatkaa ja jatkaa. Haluttaisi niin kovasti oikeasti harjoittelemaan. Ehkä loppuviikosta. Joohan?!

Vaparikurssista

Vähän myöhäinen postaus, mutta ajattelin tähän nyt kuitenkin kirjoitella tunnelmia sunnuntaina alkaneelta vaparikurssilta. Ensinnäkin oli outoa mennä hallille aukioloaikojen ulkopuolella ja huomata, että siellä on silti radat täynnä. Mutta olipa kiva huomata, että allas oli varattu vain meille kurssilaisille, toisin kuin kaupungin tekniikkakurssilla, jossa ei ollut edes yhtä rataa varattuna.

Näin ensimmäisellä kerralla emme tehneet muuta kuin kelluimme ja liu'uimme. Vatsallaan kellunta auttaa totuttautumaan veteen. Itselleni vähän turha harjoitus, mutta mikäpä se kelluessa. Lopputunti tehtiin liukuharjoituksia vatsallaan ja selällään. Liu'uthan ovat yksi suosikkejani. Palautteena sain kehotuksen vatsallaan liu'ussa kallistaa lantiota eteenpäin, että selkään ei tulisi niin voimakasta notkoa. Hyvä neuvo, sillä selän notko ärsyttää myös iskiashermoa.

Ensi kerralla harjoittelemme potkuja. Tämä kurssi sopii siis hyvin ihan sellaiselle, joka ei osaa uida vaparia ollenkaan. Itse haen sieltä kuitenkin parannusta tekniikkaan. Potkuihin odotankin mielenkiinnolla palautetta. Olen aika laiska potkija. Vaparihan on pitkälti käsivetojen varassa etenevä uintilaji, joten olen keskittynyt enemmän niihin. Laudalla tehtävät potkuharjoitukset ovat jääneet omasta ohjelmasta lähes kokonaan, mutta kyllä ne sinne kuuluisivat. Ehkäpä kurssilla syttyy uusi kipinä.

Kurssin vetäjät korostivat, että uinnissa kehittyäkseen altaaseen on mentävä kolmisen kertaa viikossa, siis oikeasti uimaan. Tämän olen itsekin todennut. - Ihan alussa kerta viikkoon riitti. Niin nollasta olen aloittanut. - Uintiharrastusta rajoittaa nyt kuitenkin keuhkoputkentulehdus. Ärsyttävää, että sairastuin juuri kun se vähiten sopisi. Mikäli olo pysyy tällaisena, niin kurssikertoja en kuitenkaan jätä väliin.

Voimaton

Vatsalihasten treenaaminen on ollut reilun viikon jotenkin todella takkuista. Raskasta, enkä meinaa jaksaa normaalisuoritusta. Outoa. No, treenattu ne taas on. Itse asiassa hankalinta on ollut hoovereiden kanssa. Luulen, että osaltaan tähän vaikuttaa yläselän, olkapäiden ja käsien väsymys.

Tulihan ne vatsatkin tehtyä.

Se keskiviikonkin treeni tuntui ennen kaikkea tietysti etureisissä, mutta yläselkä otti kunnolla osumaa myös. Kyllähän niiden soutujen, etuheilautusten ja kyykkyjen, kun niskaan ladataan 70 kiloa, kuuluu tuntuakin. Uintikaan ei päästä yläkroppaa helpolla. Mutta on siis voimaton olo, ei voi muuta sanoa. En tykkää.

2000 metriä lämpäksi.

Siirryin kaiken lisäksi tänään taas 10 toiston sarjoista 15 toiston sarjoihin, joten ei sekään helpottanut oloa. Mutta ihan hyvä treeni oli, kaikki tuli tehtyä, mitä aioinkin ja normipainoilla.

Tyhjää siellä on aamuisin.
Tosin tänään oli kyllä ihan kiitettävästi populaa.
Kuva valehtelee.

Kyykkyä 70 kilolla ja -1,1 kg

Olen PT:n neuvosta pitänyt taukoa kyykystä, jos se vaikka auttaisi iskiasvaivoihin, mutta koska niin ei ole käynyt, niin tänään se palasi kuvioihin. PT katsoi tekniikkaa varsin tarkasti ja teki asentoon muutamia pieniä korjauksia, jotta saan asennon pystymmäksi. Suurinta onnea - ja etukäteen kauhua - aiheutti kyykkysarja 70 kilolla. Sarjoja oli 4 ja toistoja 10. Toistoja oli siis varsin vähän, kun olen 65 kilolla tottunut tekemään 15 toistoa. Jaksoin ihan hyvin. Jee! Jotenkin nuo isot painot tuntuvat vähän pelottavilta ennen kuin niiden alle joutuu.

Päälle vielä supersarjaa takareisille ja ihan loppuun neljän liikkeen jättiläissarja, jossa vuorottelivat etuheilautus, TRX-soutu, maljakyykky ja TRX-punnerrus. Yök. Olipa tehokas treeni!

Tänään oli myös punnitus ja vaikka itsekuri on ollut karkuteillä, niin 1,1 kiloa on lähtenyt. Toivottavasti ei sentään lihasta, vaikka näillä "ruokailuilla" en yhtään ihmettelisi. Kaverit superdiettaavat ja niiltä lähtee varmaan tuo sama määrä painoa päivässä. No, alas se paino on joka tapauksessa mennyt, joten pois turha valitus.

Tiristetyt kilot löytyvät tuosta oikeasta sivusta ja sinne viikottain kirjaan muutoksen painossa. Mietin aluksi, että voinko kutsua osiota tiristetyiksi kiloiksi, sillä varmasti tulee viikkoja, jolloin paino junnaa tai jopa nousee. Päätin kuitenkin, että tuo käy positiivisesta mielikuvaharjoituksesta, joten sillä mennään.