Hyvä emäntä

En ole ikinä ollut innostunut keittiöhommista. Äitini hoiti sen puolen aivan liian hyvin. Hänen kuolemastaan on kuitenkin jo muutama vuosi ja välillä olen kaivannut jotakin ruokaa tai leipomusta ja harmitellut, etten opetellut silloin kun oli mahdollisuus. Olen kuitenkin yleensä onnistunut omissa yritelmissäni. Eivät ne tietenkään maistu ihan samalta kuin äidin tekemät ruoat, mutta se kai ei koskaan ole mahdollista. Ruokaahan tehdään myös rakkaudella. Yleensä olen harjoitellut lapsuudenkodissani, missä loma-aikoina on muitakin syömässä. Isäni on aina yhtä yllättynyt ja totesi joulunakin, että kyllä minusta vielä hyvä emäntä jollekin tulee.

Taikinaa voisi värin perusteella luulla vaikka Red Velvet caken taikinaksi.

Punainen muuttuu paistettaessa mustaksi.

Teen toki ns. arkiruokia, sillä en ole ikinä ollut suuri einesten ystävä ja olen kuitenkin elänyt omillani toistakymmentä vuotta. Mutta erikoisemmat ruoat kuten verilätyt ovat pysyneet suunnitelman tasolla. Niitähän ei ole vaikea tehdä. Olen sen monesti nähnyt. Lähinnä jännitin, että saanko maun kohdilleen. Veripurkin kyljestähän löytyy ohje, reseptikirjasta toinen ja googlettamalla useampikin. Kaikki suhteellisen samanlaisia. Mutta miten osaisin tehdä saman makuisia kuin äitini. Leivontareseptejä jäi kyllä jälkeen, mutta ruokareseptejä ei. Mitä jauhoja ja missä suhteessa, entä mausteet ja niiden määrä.

Ihan kivasti yhdelle syötävää.

Otin veren perjantaina sulamaan ja eilen sovelsin reseptin, jonka kuvittelin olevan lähellä haluamaani. Sitten vain paistamaan, se kai on se työläin osa koko operaatiota. Ei niistä äidin tekemien veroisia tullut, mutta oikeasti hyviä verilättyjä. Teen niitä varmasti jatkossakin.

Tänään tein tuplasatsin eli kuusi annosta kasviskanapaistosta, joka on yksi näistä perusruoistani. En viime aikoina ole oikein viitsinyt tehdä mitään ruokaa, joten hello sokeri. Nyt yritän sanoa jälleen kerran bye-bye sokeri, joten jääkaapista ja pakasteesta on parasta löytyä kunnon ruokaa, jotta nälkä tulee tyydytettyä nopeasti ja oikein.

Tämän ruoan helppous on maustamisessa. Käytän valmista maustetahnaa.

Mutta perjantaina leivoin vielä chocolate chip cookieseja eli sellaisia pehmeitä amerikkalaisia suklaahippukeksejä. Leipominen on kivaa ja parhaat keksit ovat pehmeitä. Amerikkalaiset osaavat nuo leivontahommat. Pehmeiden keksien paistamisessahan jännittävintä on rohjeta ottaa ne uunista, kun tuntuu, että ne ovat vielä keskeltä melkein raakoja.

Kyllä minusta tosiaan taitaa tulla hyvä emäntä. Enää tarvitaan vain se mies.