Lenkkiä tauon jälkeen

Huomenna olisi tullut tasan kolme kuukautta edellisestä juoksulenkistä, joten pistin sen jo hyvän aikaa sitten takarajaksi seuraavalle lenkille. Niinpä löysin tänään itseni luistelemasta läheisen lammen ympäri siltä varalta, että PT laittaa huomenna tekemään jalkatreenin, eikä minusta ole sen jälkeen juoksemaan. Tuli valittua mahdollisimman huono keli, vettä ripotteli ja pahinta oli todella liukas tie. Onneksi pysyin pystyssä ja nilkkakin muljahti vain kerran.

Lenkin jälkeen. Vähän ne kastuivat.

Tarkoitus oli käydä vain lyhyellä lenkillä, sillä minimalistisiin kenkiin pitää taas totutella. Jännitin silti tapani mukaan etukäteen, että jaksanko. Olisiko kunto tippunut niin, että joutuisin kävelemään. En joutunut. Hidasta meno kyllä oli, mutta syytän osaksi keliä. Hissuttelin neljä kilometriä ja se tuntui ihan mukavalta. Harkitsin loppuvaiheessa vielä yhtä kierrosta lammen ympäri, mutta päätin, että parempi aloittaa kevyesti, niin voi vaikka viikonloppuna käydä uudestaan.

Olen maininnut aiemmissa postauksissa pariin otteeseen heikon pääni eli uskon puutteen raskaiden painojen edessä. Juoksussa homma toimii toisin päin. Pää kestää paremmin kuin kroppa. Juoksukuntoni ei syksylläkään varmasti ollut ihan niiden kymppien tasolla mitä juoksin, mutta kun päätin niin ei siinä auttanut kuin laittaa jalkaa toisen eteen. Tänään mietin, että jos jaksan nyt 3 kilometriä, niin sitten jaksan varmasti myös viisi. Jos jaksan viisi, niin jaksan 10 ja niin edelleen. Aion silti aloitella rauhallisilla ja lyhyillä lenkeillä.

Bikiloilla oli ihan mukava juosta. Nastat olisivat tulleet tarpeeseen, mutta jos sellaiset olisi, niin varmasti tuntuisivat jalkapohjissa vähän ikävältä. Loskassa ja lätäköissäkin oli kivempi juosta kuin liukkaalla, vaikka ei se kylmän veden litinä varpaiden välissä mikään mieltä ylentävä tunne ole. Mutta siihen tottuu. Pohkeissa alkoi tuntua pari tuntia lenkin jälkeen ja vaikka venyttelin, niin luulen, että ne ovat huomenna aika jumissa. Hyvä niin. Tästä se taas lähtee. Kohti lämmintä kesää.

Kroppa kovilla

Liikunnat sujuvat suhteellisen mukavasti, mutta jumeja ja juileja alkaa tulla ahkerasta venyttelystä huolimatta, sillä hierontojen välillä on aivan liian pitkä tauko. Kipukoukkukin piti kaivaa taas esille.

Olen kyykännyt sillä kammoamallani 85 kilolla, vaikka pahalta se tuntuu. Varsinkin päässä. Maanantaina tosin tein 4 x 12 x 75 kiloa ja sepä tuntui niin - kevyeltä. Tai ei kevyeltä, mutta en rusentunut sen tangon alle, eikä pään kanssa joutunut tekemään töitä, vaan saatoin keskittyä vain liikkeeseen.

Raskas jalkatreeni tosiaan tekee sen, että jalkapäivät ottavat myös yläkroppaan. Yläselkä on tällä hetkellä kovemmalla kuin jalat. Minulla on suhteessa niin paljon enemmän voimaa keski- ja alavartalossa, että tanko, johon on ladattu 85 kilon verran rautaa, tuntuu painavan koko naisen ihan kasaan (terve vaan välilevyn pullistuma). Siihen päälle suorin jaloin maastavedot ja muut liikkeet, joissa tarvitaan myös ylävartalolta vähintään pitoa. 

Viime perjantaina aamusta haukottelin ja vähän kohautin hartioita samalla ja kuuluipa mukava rrrrriiiiiks ja reväytin kai epäkkään. Teki tiukkaa saada pää kääntymään sen jälkeen. Edelleen se tuntuu välillä, mutta pää sentään liikkuu. Onneksi hieroja on ensi viikolla. Piti hierotuttaa jalat, mutta taitaa olla pakko antaa hartiat ja selkä työstettäväksi.

Uintikin vaikuttanee selkään ja hartoihin, vaikka pidän sitä enemmän aerobisena kuin lihaskuntotreeninä. Mutta kroolissa jopa yli 90 prosenttia koko työntövoimasta voi tulla käsistä, joten saattaa sekin oman osansa tehdä, kun tätä ruhoa pitää raahata veden läpi. Ja entäs sitten baletti. Se on minulle puhdas kehonhuoltotunti, mutta kun tunnin pitää käsiä ensimmäisessä, toisessa tai kolmannessa asennossa, niin kyllä se selässä tuntuu, varsinkin kun on aamulla ensin käynyt salilla treenaamassa.

Tähän soppaan pitäisi vielä alkaa juoksua lisäämään. Lenkit nyt onneksi kurittavat vain jalkoja. Perjantaina tulee tasan 3 kuukautta edellisestä lenkistä (juoksumattoa ei lasketa), joten silloin viimeistään pitäisi vetää Bikilat jalkaan ja testata kuinka alas juoksukunto on luisunut. Mutta ihan kevyesti näin alkuun, joohan.

Baletista apua uintiin

Olipa mukava balettitunti. Aamun yläkroppatreenin päälle pidot alkoivat tuntua selässä ja käsivarsissa melko nopeasti tankoharjoituksia tehdessä, joten tunti tuntui välillä jopa rankalta. Tunneilla, joilla minua ei muuten ole pitkään aikaan näkynyt, ollaan edetty jo piruetteihin, joita silloin alussa kovasti kaipasin. Hauskaa, mutta pyörryttävää. Sellainen hetkellinen halpa humala. On jännä huomata, miten yksinkertaisin keinoin monia asioita harjoitellaan. Pään kääntöjä harjoittelimme ihan töpöttämällä pikkuaskelin ympäri katseen pysyessä kiintopisteessä mahdollisimman pitkään ja sitten se nopea kierto.

Samalla tavalla eilen rintauintikurssilla mietin, miten pienestä liikkeestä esimerkiksi potkua lähdetään harjoittelemaan. Rintauinnin potku on niin luonnoton liike, että sitä kyllä saakin harjoitella. Onneksi itsellä alkaa nilkkojen asento jo olla kunnossa. Tiedän siis, missä asennossa nilkkojen pitää olla. Se, saanko tarpeeksi aukikiertoa tai pysyvätkö jalat oikeassa asennossa varsinkaan väsyneenä, onkin toinen asia kokonaan.

Yksi syy baletin aloittamiseen oli juuri aukikierron parantaminen. En tiedä onnistuuko se enää tässä iässä. Haluan uskoa, että onnistuu, mutta en ole saanut esimerkiksi akillesjänteitäni venyttelyistä huolimatta parempaan kuntoon. Aukikierto on varmasti osaksi myös ihan rakenteellinen juttu ja näin vanhemmiten lonkat ja sitä myöten polvet ja nilkat ovat todennäköisesti löytäneet oman paikkansa, josta ne eivät ihan helpolla luovu.

Akillesjänteistä tulikin mieleen kyykky. Kyykkäsin perjantaina 3 x 8 x 85. Oli se oikeasti raskas. Tuntuu kuin yläselkäkin saisi samalla treeniä, koska se tanko painaa niin paljon. Ei se kyllä mikään puhdas suoritus ollut. Ensimmäistä kertaa ikinä keskittyminen herpaantui. Toisen sarjan viimeisellä toistolla mieli lähti ehkä sekunniksi vaeltamaan ja hävitin pidon keskivartalosta ja siinä sitä oltiin aivan liian syvällä kyykyssä keuhkot tyhjänä ilman voimia päästä ylös. Onneksi sain laskettua tangon hallitusti niille sivuraudoille (miksi niitä sanotaan?) ja pääsin alta pois ilman vahinkoa. Arvaatteko, että en ihan odota keskiviikon jalkatreeniä.

Tosi bodari tietää ykkösensä

Olenko minä nyt vakavasti otettava bodari, kun penkkimaksimi on kokeiltu? Sallikaa mun nauraa... Ai niinhän teinkin, jopa juuri sen ykkösen alle. Minulla on selvästi kaksi maneeria: "ei" ja hermostunut nauru. Penkkimaksimi on nyt kuitenkin PT:n varmistaessa selvitetty. Tuloksena oli 47,5 kiloa. En ole ehtinyt työkiireiltäni googlata minkälainen tulos se on naiselle. Eikä minua erityisesti kiinnosta, sillä se on oma tulokseni ja sillä mennään.

Ohjelmaani ei ole kuulunut penkkipunnerrusta yli kolmeen kuukauteen. Silloin kun se kuului ohjelmaan, tein pitkiä sarjoja jollakin 22,5 kilolla. Ei meidän eilenkään pitänyt kokeilla maksimia, vaan tehdä ihan joku pyramidi- tai pudotussarja, en minä muista enää. Siinä lämmitellessä tuli puheeksi maksimit, prosentit ja muu teoreettinen puoli painoilla treenaamisesta ja yhtäkkiä oltiinkin matkalla kohti sitä ykköstä.

Päätin tietoisesti olla seuraamatta, mitä limppuja PT tankoon matkan varrella lisäili, sillä minulla on vähän heikko pää. En siis osaa psyykata itseäni, vaan lähinnä kauhistun painoja ja mietin, että en minä varmasti jaksa. (Olen päättänyt etsiä kirjan positiivisesta mielikuvaharjoittelusta.) Nyt kun se on ohi, on ihan hauska tietää, mitä jaksaa työntää. PT tosin sanoi, että maanantain yläkroppatreeni mahdollisesti oli vienyt vähän voimia ja tulos olisi voinut olla parempi levänneenä, mutta ei nyt jossitella.

Sain vastikään uuden ohjelman ja pyysin, että katsotaan siihen kyykkypainot, sillä siirryn 15 toistosta 8:aan. Kuvittelin, että 70 kilosta siirtyisin 75 kiloon, mutta Ronnypä olikin sitä mieltä, että 85 menee kyllä. Kokeilimme vain yhden sarjan, koska huomenna on jalkapäivä, eikä hän halunnut väsyttää turhaan sen alle. Suositteli itse asiassa siirtämään sen tuon kokeilun takia mieluummin lauantaille. Tapojeni orjana en siihen kuitenkaan pysty. Sitä paitsi ei tunnu jaloissa.

Päässä tuntuu senkin edestä. Aloin oikeasti pelkäämään tuota painomäärää jo eilen. Se tuntuu niin isolta. Olenkin päättänyt, että jos huomenna ei liiku kuin 80 kiloa, niin syytän siitä eilistä harjoitussarjaa, koska se varmasti kulutti voimani, vaikka ei siltä tänään tunnukaan. Kyllä varmasti kulutti! En ehkä saa edes nukuttua, kun stressaan huomista niin kovin. Luulen kyllä, että kroppa kestää, mutta pää voi tarvita vähän aikaa sopeutuakseen. Jos näin on, niin sitten sille on pakko antaa aikaa.

Mutta silti tämän viikon parhaat hetket ovat olleet liikunnan parissa.

Wannabe dolphin

Vaparikurssi päättyi sunnuntaina volttikäännösharjoituksiin. Minullahan niihin olikin vähän etumatkaa, koska olen niitä puoli vuotta omin avuin harjoitellut. Palautteena sain, että hidastan juuri ennen käännöstä, kierrän liian aikaisin ja uin liian lähelle seinää. Muuten kuulemma ihan hyviä käännöksiä. Joo, korjaa kaikki, mutta muuten ihan hyvä. Liian lähelle? Miten se on mahdollista? Kun aloin harjoittelemaan, hankalinta oli päästä tarpeeksi lähelle seinää. Aloin eilen jo miettimään, että kuulinko oikein, mutta kaksi eri ohjaajaa siitä minulle sanoi, joten eivät korvani kai niin täynnä vettä olleet, että ihan väärin ymmärsin. Nyt pitää sitten yrittää opetella kääntymään vähän kauempaa. Kierron luulen tekeväni nyt liian myöhään. Tai sitten se vain tuntuu siltä, koska olen tottunut kiertämään liian aikaisin. Aarg, on se vaikeaa.

Halailua Stormyn kanssa Dolphin Encountersissa Bahamalla 2012.

Tänään kävin aamu-uinnilla. Siirsin taas herätystä tunnilla eteenpäin, mutta muutaman minuutin päästä nousin silti ja parikymmentä minuuttia myöhemmin seisoin bussipysäkillä. Uinti sujui. Se on sujunut yllättävän kivasti pari viime viikkoa. Sujuminen ei kylläkään tarkoita, että hallitsisin tekniikan yhtäkkiä hyvin tai että nopeuteni olisi parantunut. Se tarkoittaa vain, että uinti kulkee. On se raskasta, mutta ei tule sellaista epätoivoa, että en jaksa ja hukun varmaan sinne altaaseen.

Viereisellä radalla ui vaparikurssin vetäjä. Tajusin sen vasta jossain puolessa välissä, kun hengähdettiin samassa päädyssä ja se moikkasi. Olen likinäköinen, joten olin huomionut vain timmin kilpauimarin, joka eteni kuin raketti viereisellä radalla. On se niin helpon näköistä, kun homman osaa. Kuvittelen, etteivät kilpauimarit edes hengästy, koska uinti on niin sulava laji ja he etenevät vedessä kuin delfiinit. Ei uinnissa näe sitä puuskutusta ja hikeä toisin kuin juoksussa tai yleisurheilussa. Kovaahan he treenaavat, joten on se varmasti rankkaa, mutta katsojalle kuin delfiinin uintia seuraisi; iloista, vauhdikasta ja kuplivan kevyttä.

Ensi sunnuntaina alkaa sitten rintauintikurssi. Sain tänään viestin, että minimimäärä osallistujia on ilmoittautunut. Sunnuntaina kun ilmoitettiin, että kurssi saatetaan joutua perumaan. Rintauinnista tuleekin mielenkiintoista. Sitä on teknisesti niin kovin vaikea uida oikein.

Valas kuittaa (iso, mutta nätisti sekin siellä vedessä liikkuu).

Jos P!nk on äijämäinen...

...Niin sitten minäkin haluan olla äijämäinen. Ei hän mielestäni todellakaan ole. Olen aina ihaillut Pinkin lihaksikasta voimistelijan vartaloa. Tänään luin US Weeklystä juttua, jossa viitataan Redbookin artikkeliin kyseisestä tähdestä. Tuon butch/äijä-kommentin lisäksi tämä erityisesti kosketti:

"Beautiful has never been my goal. Joy is my goal -- to feel healthy and strong and powerful and useful and engaged and intelligent and in love. It's about joy." Halu tuntea itsensä terveeksi, voimakkaaksi, vahvaksi, hyödylliseksi, sitoutuneeksi, älykkääksi ja rakastuneeksi. Juuri sitä minäkin haluan. Kirjoitin syksyllä body imagesta ja niihin aikoihin mietin paljon juuri terveyttä, voimakkuutta, vahvuutta, kyvykkyyttä.

On loppujen lopuksi tärkeämpää, mihin kehoni pystyy kuin miltä se näyttää. Otetaan uinti. Se on sujunut. Se on tekniikkalaji ja minä opin paremmaksi ja nopeammaksi(kin kai). Ei se silti tarkoita, ettenkö haluaisi paremman näköistä vartaloa ja tavoittelisi sitä. Tänään treenasin taas salilla. Järjestys sielläkin kyllä menee näin: terve selkä, voimakas minä, parempi vartalo. Sitä paitsi elän vielä vaihetta, jossa ruokavaliolla on tärkein vaikutus ulkoiseen olemukseen.

Tavoitetta kerrakseen.
Törkeästi Internetistä luvatta ladattu kuva.

Minusta Pink on kaunis, ei sellainen Hollywood-hottis kuin Jennifer Lopez tai klassinen kuten Natalie Portman, mutta kaunis. Ja se vartalo. Terve, lihaksikas, kyvykäs. Olen käynyt parilla Pinkin keikalla ja varsinkin Funhouse Tourin ilma-akrobatia teki valtavan vaikutuksen. Tältä uudelta The Truth About Love -albumilta moni on varmaan nähnyt videon Try. Ei ole lempibiisini, mutta video on upea. Se näyttää Pinkin taidot voimistelijana ja tanssijana.

Girl crush. Arvasittekin kai.

Hiilarit kyykkyyn

Vähän jäi jalkatreeni voimattomaksi, koska hiilarit ja kalorit ylipäätään jäivät eilen liian matalalle ja aamupalakin tänään syömättä. Oli muka niin kiire. Tässä on ongelmani: syön helposti joko yli tai ali, mutta täsmäsyöminen on yllättävän hankalaa.

Onnistunut liikuntasuoritus vaatii aina riittävästi ravintoa ja lepoa alle. Tänään puuttuivat molemmat, kun yöunetkin jäivät lyhyiksi. Olen myös huomannut, että uinti tai juoksulenkki tai jopa yläkropan salitreeni sujuvat vähän vähemmälläkin ruoalla, mutta aidosti tehokas jalkatreeni vaatii riittävästi kunnon ruokaa ja kohtuudella hiilareita. Niitä pitää saada joko edellisenä päivänä tai viimeistään ennen treeniä. Hiilareitahan kierrätetään usein niin, että syödään niitä treenipäivinä enemmän ja varsinkin juuri treenin jälkeen. Itse tarvitsen hiilareita heti aamusta ennen treeniä, varsinkin jos kalorit ovat muuten matalalla.

Kyykkyä tein siis 4 x 12 x 70 kg. Päälle muut räpellykset ihan hyvin tehtyinä, mutta raskaalta tuntuvina. Lopputulos tuntuu vähän pakaroissakin. Etu- ja takareidethän saan helposti ihan hajalle ja sen tuntee jo treenin aikana. Pakaroiden kanssa treenin perille meno on aina vähän arvuuttelua, mutta taisin tehdä jotakin oikein. Paitsi venyttelyt jäivät. Aioin kyllä mennä balettiin, mutta ohjaaja oli kipeänä, joten sain iltapäivällä viestin, että tunti on peruttu. Sainpa sitten lusmuta illan.

Tulkoon kirkkaus

Ostin eilen uudet uimalasit liian pitkän aikomisen jälkeen. Altaassa eteeni avautui huurustumaton, kirkas maisema. Sävytetty myös, tosin siihen kiinnitin huomiota vain noin enimmäisen 20 metrin ajan ja sitten unohdin asian tyystin.

Entiset SOC:n uimalasit ovat palvelleet lähes puolitoista vuotta ja ne ovat alusta asti huurustuneet. Ostin nyt Speedon Female Futura Biofuset. Kaksi valintaan eniten vaikuttanutta tekijää istuvuuden lisäksi olivat huurustumattomuus ja tummennetut linssit. Ja onhan niissä vähän pinkkiä. Nyt en voi enää syyttää laseja siitä, että pitää pitää taukoa aina 25:n tai viimeistään 50 metrin välein. Aurinkokaan ei enää tule häikäisemään inhottavasti, kunhan se nyt taas alkaa paistamaan suoraan uimahallin isojen ikkunoiden läpi.

Uudet ja vanhat.

Tänään oli tuplatreenit. Aamulla peruskuntoa ja illalla tekniikkakurssi. Tekniikkakurssilla teimme kuperkeikkaharjoituksia, jotta ensi kerralla päästään harjoittelemaan volttikäännöstä. Arvatkaapa mitä... Hävisi jotenkin se kyky tehdä niitä kuperkeikkoja parin kerran jälkeen. Turhauttavaa. Suurin osa tunnista meni kuitenkin ihan tavalliseen vapaauintiin eli tällä kertaa otettiin hengitys mukaan. Sain palautetta vasemmalta hengittämiseen, joka on kompastuskiveni. Ei auta muu kuin harjoitella ja harjoitella ja harjoitella vielä sittenkin.

Nyt lähden nukkumaan, että jaksaa aamulla taas kyykätä.

Salia, Sonataa ja syömistä

Aamu alkoi salilla ja jaksoin ihan hyvin, vaikka eilinen Sonata Arctican keikka lyhensikin yöunia. Se oli sen arvoista. Näin bändin ensimmäistä kertaa livenä. Musiikki toimi ja esiintyminen ja spiikit olivat symppiksiä. Olin sitä paitsi kotona jo puoli yhden maissa, joten ihan olemattomiksi unet eivät jääneet.

Treenikrääsää.

Salilla treenattiin olkapäitä, ojentajia ja hauksia. Sitten vielä vatsoja. Olkapäät ja yläselkä ovat varsin väsyneet. Huomenna varmasti tuntuu. Vatsalihaksissa tuntui vielä keskiviikon treeni - ja kunnolla tuntuikin, joten ihan täysillä en niitä saanut tehtyä. Pää luovutti kyllä suoraan sanoen ennen kroppaa. Ärsyttävää. Keskiviikon vatsatreeniin viitaten; se voimapyörä on muuten ihan kamala. Tai siis kamalan ihana. Kaikki mikä on raskasta ja vähän vaikeaa on aika makeeta.

Ihan niin kuin käyttäisin aina samaa kuvaa.
Tänään tämä on kuitenkin napsaistu.

Ennen keikkaa kävimme Hard Rock Cafessa syömässä. Söin Cobb Saladin, jonka olen jo aiemmin todennut hyväksi. Tajusin vastikään, että olen myös oppinut pitämään avokadosta, jota tässäkin salaatissa on tuossa oikeassa reunassa, vaikka juusto näyttää peittävän suurimman osan. Ennen en pitänyt sen kermaisesta rakenteesta ja miedosta mausta. Niin ne ajat muuttuvat. Tämä annos muuten saa miinusta kylmästä pekonista, mutta kyllä se makua antaa. Ei mikän laihduttajan salaatti, mutta ainakin olen pysynyt erossa sokerista tällä viikolla.

Hieno keikka. Arvatkaa, mikä on soinut Spotifyssä koko päivän?
P.S. Tarvitsen uuden puhelimen, jossa on parempi kamera.