Inhoan kirjoittaa vaivoistani. Tulee vanha ja kulahtanut olo. Mutta kipu vaikuttaa elämääni niin monella tasolla. Pakko liikkua kunnon ylläpitämiseksi ja halu liikkua kunnon parantamiseksi. Ajoittaiset pakkotauot liikuntaan (tai ainakin tiettyihin lajeihin tai liikkeisiin) oireiden takia. Vaikutus mielialaan; akuutti kipu voi olla yllättävän masentavaa jopa peruspositiiviselle ihmiselle. Mielialan "hoito" syömisellä eli herkuttelu.
Välillä tuntuu, että kroppani heittää kierrelyöntejä, ettei vain pääsisi totuus unohtumaan. Totuus siitä, että hermokipu voi jäädä ikuiseksi seuraksi ja että se voi valloittaa uusia alueita. Minulla on iskias. Se on jo kuin kärttyisä sukulainen, jota on vain siedettävä. Päivittäin tylsä, harmaa ja monotoninen tunne ilmoittaa itsestään oikeasta pakarasta nilkkaan. Liikkuessa enemmän, istuessa tai maatessa hyvänä päivänä ei ehkä ollenkaan. Ei se oikeastaan enää vaivaa minua. Tämä kroonistunut kipu on niin pientä akuuttiin kipuun verrattuna, että enemmän kiinnitän huomiota, jos olen täysin oireeton.
Kun välinlevyn pullistumani pari vuotta sitten alkoi paranemaan, iskias tuntui ensimmäistä kertaa myös vasemmassa pakarassa. Se on kuitenkin pysynyt ihan kiitettävästi poissa. Toissa yönä jäivät yöunet kuitenkin vähiin. Akuutti iskiaskipu on erilaista kuin kroonistunut kipu. Ihan kuin kirkas, ohut, valkoinen sähköjuova olisi kulkenut vasemmasta pakarasta alas nilkkaan. Oloa helpotti vain asennon muuttaminen. Akuuttia kipua ei voi työntää taka-alalle niin kuin kroonista kipua.
Kävin heti aamulla salilla ja liikunta tuntui niin hyvältä vasemmalla eli se poisti kivun. Oikealla taas tuntui normaali matala kipu. Mietin vain, että jos tuo vasen puoli pahenee, niin onpa kiva yrittää hoitaa sitä. Sitten ei mikään tuo kunnon helpotusta, jos toinen puoli oirehtii aina liikkuessa ja toinen aina levossa. Jippii. No, kipu on pysynyt poissa, joten ehkä se oli vain muistutus, että 13 tunnin istuminen autossa vaatii useamman lyhyen verryttelytauon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti