sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Eka kerta kiväärillä

Olen lomaillut Lapissa, joten blogi on elänyt hiljaiseloa. En ole liikkunut yhtään, ellei parivuotiaan veljentyttären nostelua ja perässä juoksua lasketa. Yhtenä iltana tosin kävin lapsuudenystävän kanssa läheisellä pururadalla iltakävelyllä muistelemassa lapsuutta, sillä siellä leikittiin monet kerrat ja hiihdettiin ala-asteen hiihtokilpailut. Nyt se tuntuu mittasuhteiltaan niin kovin pieneltä. Sääsket kuppasivat, mutta vanamoita kukki lähes koko metsä.

Phoenix tutustuu Sakon tähtäimiin.
7x33:lla ensin tuntumaa.
Veljeni käytti minua ampumaradalla, jotta sain kokeilla ensimmäistä kertaa kiväärillä ampumista. Vähän jännitti, varsinkin hirvikiväärillä ampuminen, koska sen rekyylistä kaikki olivat vähän pelotelleet. Ensin kokeilin kuitenkin papan vanhaa avotähtäimellä varustettua Sakoa. Se ei sopinut minun silmilleni. Oli todella vaikea saada tarkennettua tähtäimet tauluun. Mutta sillä oli ihan kiva ampua muuten ja kyllä siellä taulussa näytti osumat olevan, paitsi ensimmäinen. Ammuin istualtaan tukea vasten, joten ei sen vaikeaa pitänyt ollakaan.

Niskalaukaukset. Tähtäsin kyllä vatsaan...
7x33 patruuna ja hylsy.
Hirvikiväärillä jouduin aluksi pitkään hakemaan pään asentoa, mutta kun se löytyi, niin kiikarillahan oli mukava tähdätä. Olkapääkin selvisi mustelmitta. Ihan lopuksi kokeilin ampua myös seisaaltaan, mutta oli todella vaikea pitää ase vakaana. Tauluun osuin silti.

Tuollako pitäisi uskaltaa.
Ei mikään 25 metrin pistoolirata.
Sellainenkin Isoaavalta löytyy, samoin kuin haulikkorata.
Metsoon pitäisi osua.
Piti lippiskin kääntää, kun lippa meinasi olla tiellä.
Helpotus ensimmäisen kierroksen jälkeen. Olkapää on ehjänä.
Kyllä pistooli tuntuu silti enemmän omalta aseelta. Kävin ennen lomaa (ja radan kesätaukoa) kokeilemassa 9 mm pistoolilla ampumista. Tykkäsin kovasti. Tosin aseella on siinäkin väliä. CZ 75 SP-01 Shadow on kiva, mutta Glock tuntui vaikeammalta.

Tästä tykkään.
Ostin muuten uuden puhelimen, joten kamera on samalla upgreidattu kolmesta 13:een megapixeliin. Rakastan uutta Galaxy S4:ääni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti