sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kipuilua ja liikunnan kaipuuta

Selkä on taas jostakin syystä kipeä. En tiedä, mistä. Ehkä rintauinnista. Ehkä juoksusta. Ehkä uudesta saliohjelmasta. Ehkä epäergonomisesta työasennosta. Ehkä olisi pitänyt pitää se keveympi viikko, kun vähän tuntui siltä. En tiedä. Vinossa se kuitenkin on. Seisominen ja kävely käyvät kipeää (kipeämpää kuin tavallisesti). Tuntuu, että toinen jalka on paljon toista pidempi. Pitää jälleen kerran toivoa, että tämä kestää mieluummin viikkoja kuin kuukausia. Toivon silti herääväni jo huomenna ilman kipua.

Phoenix
Pyöräilyeleganssia.

Kipeä selkä vaikuttaa heti negatiivisesti mielialaani. Saman tekee liikunnan puute. Pidin muutaman rehellisen lepopäivän kokeillakseni auttaisiko se. Ei auttanut. On ollut vain ahdistavaa miettiä, että mitä tekisi, kun ei voi lähteä edes kävelylle. Kävin tänään siis kevyellä pyörälenkillä. Oikeastaan se oli vain mutkan kautta tehty kauppareissu. Tuli silti niin hyvä mieli niiden noin 14 kilometrin aikana. Oli ihana ulkoilla aurinkoisena ja lämpimänä päivänä ja ihastella maisemia, vaikka välillä pitikin taistella melkoista vastatuulta vastaan. Olisin pyöräillyt pidempään, mutta yritin olla ahnehtimatta, ettei se pahentaisi tilannetta.

Kauniit maisemat.
Puhelin on lopultakin lähdössä vaihtoon,
joten tuollaisia suttuja ei toivottavasti jatkossa tarvitse katsella.
Huomenna on taas uusi päivä. Käyn hieronnassa ja toivon, että selkä alkaa oikenemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti