torstai 8. elokuuta 2013

Tervetuloa nälkä

Olihan hikinen ilta. Food prepiä, jotta nälän iskiessä - tai paremminkin: ruoka-ajan koittaessa - löytyy valmista evästä. Päivän liikunnat jäivät tästä syystä välistä, mutta yritän ajatella niin, että liikun riittävästi ja koska syöminen on minulle suurempi haaste, niin siihen pitää panostaa.

Aamupalaksi tänään vihersmoothie. Sen piti olla hyvää, mutta vähän arvasinkin, että kun isken cook-bake-cake-proteiinijauhetta sekaan, niin pilalle menee. Nimestään huolimatta tuo kaseiini-herasekoitus käy esimerkiksi yöproteiiniksi ja proteiinilisäksi muutenkin. Itse vain en pidä sen rakenteesta heraan verrattuna, mutta kun se oli ainoa maustamaton protsku, niin laitoin sitä. Pohjalla oli pinaattia ja lehtikaalta. Ne blendasin ensin pienen vesimäärän kanssa sekaisin, koska lehtikaali on aika tiukkaa tavaraa, joten se kannattaa soseuttaaa veden kanssa ennen muita aineita. Sitten lisäsin palan inkivääriä ja persikan sekä jäitä ja lisää vettä. Tykkään ihan älyttömästi tuosta smoothiesta, kunhan siinä ei ole proteiinijauhetta seassa. Kannattaa kokeilla.

Inkivääri ja persikka. Mikä nerokas yhdistelmä.
Vihreää hyvää: pinaattia ja lehtikaalta.
Teki tiukkaa saada reilu puoli litraa tuota alas.
Pakasteeseen valmistui tänään jauhelihaa ja siitä riitti myös päivällisfajitaan täytettä. Jauhelihaan täytyy mielestäni aina lisätä tomaattipyrettä. Maku ja ulkonäkö paranevat merkittävästi. Cajunmauste on myös ehdoton. Sitten vielä kaikkea muuta tulista ja on hyvää.


Lisäksi tein intialaisittain maustettua kanapataa: kanaa, wok-vihanneksia ja Rajahin Hot Curry Pastea. Helppoa ja hyvää. 


Lopuksi paistoin vielä suklaisen ja pähkinäisen protein banana breadin, sillä Questin patukat ovat lopussa ja tämä on oikeasti herkullista. Siitä lohkesi osa iltapalaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti