Mummojen vaiva

Myöntäisinkö ihan suoraan, että tämä on ollut huono viikko? Suurin syy siihen on ollut kipeä selkä. Olen elänyt iskiaksen kanssa reilut kaksi vuotta, joten olen tottunut pieneen päivittäiseen jomotteluun, enkä enää välitä siitä. Nyt olen taas kuitenkin kipuasteikon kovemmassa päässä. Kipuskolioosi on murjonut tiensä takaisin eli selän ja lantion lihakset ovat spasmissa, joka vetää rangan vinoon. Se pahentaa myös iskiaskipua, joten tavallinen pakarassa tuntuva kipu on levinnyt myös lantion sivulle ja reiteen sekä sääreen ja nilkkaan.

Oma vika, kokeilin kaksi viikkoa sitten kahvakuulatuntia, vaikka tiedän, ettei se oikein sovi minulle, enkä edes pidä lajista. Siinä tulee liikaa kiertoliikkeitä, vaikka kuinka yrittäisi hallita keskivartaloa. Etuheilautus on varmaan ainoa liike, jota minun kyseisellä rautapallolla kannattaa tehdä. Siitä alkoi siis alamäki, joka huipentui tähän kramppiin.

Pelottaa, että kuinkakohan monta viikkoa tai kuukautta tämä tällä kertaa kestää. Pahimmillaan, kärsiessäni akuutista välilevytyrästä, kipuskolioosi kesti lähes vuoden. Relaksantteja en ole koskaan saanut, koska lihakset kuulemma suojelevat tällä tavalla rankaa. Itse olen kyllä kokenut asian niin, että vaikka spasmi kuinka suojelisi rankaa, niin pitkäkestoisena se leviää ja aiheuttaa vaivoja muualle kehoon. Vika on siis lannerangassa. Lihakset ovat kuitenkin toiselta puolelta lapaluihin asti krampissa ja koko kroppa vinossa niin, että toinen jalka tuntuu selvästi toista pidemmältä, vaikka rakenteellista vikaa ei ole. Ei kai silloin ole ihmekään, että kiputiloja tulee myös sinne missä niitä ei alun perin ollut. Yritän edelleen palauttaa kroppaani siihen kuntoon, missä se oli ennen välilevytyrää, mutta puolitoista vuotta raihnaisuutta jätti todennäköisesti pysyviä jälkiä.

Kuvitelkaa, kaksi ja puoli vuotta sitten en edes tiennyt, mitä iskias on. Jotain mitä vanhuksilla on, noidannuoli kenties? Sitäkin ihmettelin, että miten voi käydä niin huono tuuri, että menee nilkka samaan aikaan kipeäksi kuin selkä. Selvisi, että iskiashermo on aika pitkä. Nyt olen oman selkäkipuni asiantuntija. Puhun siis vain omasta kivustani. En kuvittele tietäväni mitään kenenkään toisen kivuista, vaikka ne kiinnostavatkin nykyään ihan eri tavalla kuin silloin, kun itsellä oli terve selkä.

Ihmiset ovat innokkaita jakamaan neuvojaan. Se on ihan ok, mutta se ei tarkoita, että se mikä auttaa jotakuta toista tai heidän serkunkumminkaimaansa, auttaisi myös minun kipuuni. Ei vaikka välilevyn pullistuma olisi samassa nikamavälissä ja pullistuisi samoihin suuntiin kuin omani. Omalla kohdallani esimerkiksi diagnoosi viivästyi, koska kaikki oireeni eivät olleet tyypillisiä välilevyn pullistumalle. Viivästynyt diagnoosi johti viivästyneeseen leikkauspäätökseen. Se onneksi todennäköisesti johti pullistuman kuivumiseen ja kivun lieventymiseen ja asentovirheiden hitaaseen korjaantumiseen ilman leikkausta. Kaikesta tästä jäi kuitenkin muistoksi pysyvä hermokipu. Mutta sen kanssa pystyn elämään.

Liikunta on nautinto. Kipu luo kuitenkin pelkoja ja pistää miettimään voiko, kannattaako. Pitäisi jaksaa levätä akuutein kipu pois, mutta on vaikea sanoa missä menee raja menee tarpeellisen ja liiallisen levon välillä. Jos lähtee lenkille liian pian, selkä ottaa itseensä jokaisen tärähdyksen. Jos rintauinnissa selkä pääsee liian notkolle, lihakset tiukentavat kramppiaan. Salilla kyykky ja suorin jaloin maastaveto pitäisi jättää ohjelmasta. Reggaetonissa lantiota ketkutellaan sinne tänne ja ortopediä lainatakseni "vältä kaikkia lajeja, joita tehdään musiikin tahtiin".

Koska kärsin jatkuvasta iskiaskivusta, olen saanut ohjeet liikkua kivusta huolimatta eli vaikka tuntisin kipua liikettä tehdessäni, mutta se ei pahene liikkeen jälkeen, niin voin hyvin jatkaa. Se hankaloittaa tällaisessa akuutissa kipuvaiheessa liikkumista, sillä en voi luottaa liikunnan aikana tuntuvan kivun antamiin merkkeihin. Jos lähden liikkeelle liian aikaisin, huomaan sen todennäköisesti liian myöhään. Jos odotan liian kauan, pelkään, että liikunnan uudestaan aloittaminen on hankalaa ja esimerkiksi juoksukunto kadoksissa. Turhauttavaa.

Toivottakaa tsemppiä, etten yritä herkutella mielipahaani pois!