Ruumiinrakenne

Kerta se on ensimmäinenkin. Kävin fysiatrilla selkävaivojeni takia ja sain tänään postitse epikriisin. Lääkäri kuvasi siinä minua "lihaksikkaaksi ko-operatiiviseksi naiseksi". Nainen tiedän olevani. Tiedän olevani myös yhteistyökykyinen. (Kaveri on hiljaa siellä takavasemmalla!) Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun kukaan kutsuu minua lihaksikkaaksi.

Olen vähän järkyttynyt, onnellinen ja yllättynyt. Olen onnellinen, että joku muukin uskoo, että tämän laardikerroksen alla on lihaksia. Onnellinen, että minua ei kuvattu ylipainoiseksi tai obeesiksi. Yllättynyt, sillä kyllä sitä läskiä on vielä sen verran, että lihakset ovat aika hyvin piilossa ja ylipainoinen on vielä ihan paikkansapitävä termi. Järkyttynyt olen siitä, että kuvaus lihaksikas tuntui myös vähän pahalta. Tuli sellainen roteva olo. Olen harteikas ja rakenteeltani kai suhteellisen normaali, en ollenkaan siro tai "pieniluinen". Valitettavasti.

Mutta näillä mennään, en valita, totean vain. Olen ollut aina aikatavalla sinut itseni kanssa. Toki muuttaisin monia kohtia, mutta koska kaikkea ei voi muuttaa, niin keskityn läskin tiristämiseen ja lihasten kohtuulliseen kasvattamiseen. Olen myös oppinut rakastamaan kohtia, jotka saisivat mielestäni olla parempia tai kauniimpia. Kauneus on kuitenkin katsojan silmissä. Selkävaivat ja runsas liikunta ovat saaneet minut myös arvostamaan vartaloni toiminnallisuutta. Se ei ole niin kaunis kuin toivoisin, mutta se vahvistuu, notkistuu, tulee nopeammaksi ja kestävämmäksi. Se tuottaa nautintoa. Oppii uutta. On virkeämpi. Se vanhenee, mutta tulee päivä päivältä tutummaksi ja rakkaammaksi. Ja lihaksikkaammaksi. Lihaksikas on hyvä.

Akkujen latailua ensi viikkoa varten

Laiska sunnuntai. Tai no, pitää tehdä vähän kotitöitä ja avata työkonekin, mutta pääasiassa aion vain ottaa rennosti. Lauantai puolestaan oli toimintaa täynnä. Olisin kellon soidessa halunnut vain kääntää kylkeä, mutta tiedossa oli mukava aamu ampumaradalla, joten vaikka bussissa vielä nuokuinkin kuin lakastunut kukka, niin radalla unihiekat karisivat silmistä nopeasti. Päälle lounas ja pakollista shoppailua, kuten peiteväri polvien mustelmia varten, ja nopeasti kotiin vaatteiden vaihtoon. Edessä oli nimittäin maukas varhainen illallinen Tokyo55:ssä ja päälle oopperaa.

Edessä oikealla California-makit ja vasemmalla Geisha-makit, takana lämpimät Emperor-makit. Nam. En ole mikään suuri sushin ystävä, mutta välillä niillä on mukava herkutella. Tokyo55 on ehdoton suosikkini Helsingissä. Olen tosin oppinut syömään sushia Australiassa, missä Sushi Train oli suosikkini ihan sen helppouden takia. Hihnalla pyörii runsas valikoima, erikoisempia versioita saa tilata keskellä (tai sivussa) työskenteleviltä kokeilta ja lopettaa voi, kun siltä tuntuu, ei tarvitse etukäteen arvioida, kuinka paljon jaksaa syödä. Eatzissa taisi aikoinaan olla sushi train, mutta se oli aikana ennen kuin söin sushia.

Tosca oli koskettava. Tykkään katsoa romanttisia komediaelokuvia, joten olisin tietysti toivonut onnellista loppua, mutta Tosca oli täynnä oopperan suuria, traagisia tunteita.  Kapellimestari Leif Segerstam taisi kyllä saada kovimmat aplodit, kovemmat kuin Toscan roolin laulanut Ingela Brimberg, jonka aariat yksin ja duetot Cavaradossin (Valter Borin) kanssa olivat oopperan parasta antia. Musiikki ylipäätään oli hienoa. Sanoinkin ystävälleni, että olisin melkein toivonut, että olisin vain saanut kuunnella musiikkia ilman, että olisi tarvinut seurata näyttämön tapahtumia. 

Loppuun vielä kuvaa tanssin kolhimista polvistani. Vasen siis on kärsinyt reggaetonissa, mutta alkaa jo tottua liikkeeseen ja mustelma hävitä. Oikea taas otti ensimmäiset lattiakosketukset torstain show-tunnilla ja näyttää tänään jo vähän enemmän vasemmanpuoleiselta. Kuva siis torstai-illalta.

Sekalaisia ajatuksia salilla

Jee, uusi ohjelma. Jatkan kaksijakoisella ja pääliikkeetkin pysyvät suunnilleen samoina. Eroja tulee kyllä muista jutuista. Myös suoritustekniikoista. Suorin jaloin maastaveto jäi valitettavasti pois. Se on yksi lempiliikkeistäni. Olenhan 110 prosenttisen varma, että juuri se on vahvistanut takareisiäni. Se, eikä mikään muu. Kävin PT:n kanssa läpi liikkeiden suoritustekniikat ja voin ilokseni kertoa, että tekniikat ovat hallussa. Taisin myös yllättää positiivisesti käyttämieni painojen ja vatsalihasten kunnon suhteen. Minulla tosin tuntuu olevan epätavallisen raskaat painot hauis- ja ojentajaliikkeissä verrattuna rintaan... Pienet tissit, minkäs teet.

Harmi vain, että en pääse ensi viikolla salille testaamaan ohjelmaa. Polttelisi oikein, mutta työmatka sotkee kuviot. On kai Saksassakin saleja, mutta minulla ei taida olla aikaa. Bikilat lähtevät tosin mukaan, jos juoksulenkille ehtisi. Saisi edes kestävyystreeniä ja pohkeet taas jumiin.

Jumeista puheen ollen. Pakarat. Olen hierotuttanut jalkojani ja pakaroitani säännöllisesti muutaman kuukauden ajan ja venyttelen kunnolla pari-kolme kertaa viikossa. Siitä huolimatta ne jumittavat koko ajan. Pitäisi oikeasti saada pakarat ja takareidet auki, jotta selkävaivat helpottaisivat ja liikelaajuudet paranisivat. PT:n neuvosta pistin pallon pyllyn alle ja hieroin pakaroita sitä vasten. PT sanoi, että löytyisi kipupisteitä. Löysin vain yhden. Se oli koko gluteus maximuksen kokoinen. Molemmilla puolilla sama juttu. Great. Eipähän lopu hommat tässä kropassa kesken.

Loppuun sitten miete pukkarin puolelta. Tälläydyin suihkun jälkeen sen verran, että kehtaisi konttorille lähteä. Seurasin sivusilmällä nuorta naista, joka oli vasta menossa salille, mutta jonka valmistautuminen sinne kesti suunnilleen yhtä kauan kuin minun laittautumiseni. Tupeerattiin tukkaa ja peiteltiin ihon pikku virheet ja oiottiin vaatteita. Lopputuloksena oli kyllä varsin hemaiseva neiti, mutta olisi hauska tietää, antoiko hän meikin sotkeentua ja hiusten kastua hiestä treenatessa vai lukikohan hän lehteä reiden loitontajia ja lähentäjiä laitteessa treenatessaan. Älkää minusta välittäkö, olen vain kateellinen, koska oma salilook on punainen ja hikinen.

Hyvää mieltä liikunnasta

Liikuntatuokio saa aina paremmalle tuulelle. Tällä kertaa tanssi. Kävin kuluttamassa Step Upin kymppikortin loppuun show-tunnilla. Lähdin sinne kesken kiireisen työpäivän ja ärsyyntyneenä tiedosta, että joudun koko ensi viikoksi työmatkalle. Harkitsin jättäväni koko tunnin välistä ja näin ollen viimeisen kerran käyttämättä kortista, sillä ensi viikolla en siis tunneille ehdi. Jälleen voin vain todeta, että onneksi menin.

Tunti hurahti siivillä. Jatkoimme The Loco-Motion -sarjaa, nyt siihen tuli lisäksi lattiasarjaa. Sehän tarkoittaa, että reggaetonissa mustelmille menneen vasemman polven seurana minulla on nyt mustelmilla myös oikea polvi. Balanssissa siis. Täytynee tosin hankkia peitevoide, että saa pahimmat piiloon ensi viikon vaatimia mekkoja ja hameita varten. Askeleet sujuivat. Vanha sarja palautui nopeasti mieleen ja uusikin tarttui hyvin.

Olisipa kiva, jos Step Up saisi tämän saman opettajan show-tunnin keväälle vähän myöhempään ajankohtaan arki-iltaan. Jatkaisin mielelläni.

Tällä viikolla olen ensimmäistä kertaa tänä syksynä kokenut olevani väsynyt ja liikkumaan lähteminenkin on vähän tökkinyt. Ei sitten enää kun olen päässyt salille tai tanssitunnille. Itse asiassa keskiviikon jalka- ja selkätreeni meni todella hyvin. Raskashan se oli, mutta kulki. Liekö tämän viikon runsaammin hiilareita sisältäneillä eväillä vaikutusta asiaan - myös siihen väsymykseen.

Tässä kuvina työpaikkalounaat tältä viikolta.

Keskiviikkona söin possua ja perunaakin otin. Oli hyvää.

Tänään perinteinen hernekeittolounas ja söin jopa pannaria jälkkäriksi. Yleensä töissä otan hedelmän, mutta tänään halutti pannaria. En muista milloin olisin ollut yhtä täynnä lounaan jälkeen. Arvasitteko muuten, että tykkään porkkanasta ja punajuuresta? Selitin brittikollegoille hernekeiton, pannarin ja torstain yhteyttä, mutta sain vain epäileviä katseita ja ihmettelyä suomalaisten lounastottumuksista. Jälleen kerran.

Ruokaa ja lepoa

Tänään jätin uinnin väliin ja päätin pitää ihan rehellisen lepopäivän. Vähän aamulla haikailin altaalle, mutta oli toisaalta ihana, kun ei kerrankaan tarvinut lähteä heti herättyä jonnekin. Päivä on mennyt silti älyttömän nopeasti.

Tein tänään viikon ruoat (protskut), kuten monesti sunnuntaisin. Tajusin siinä ruokaa laittaessa, että ensi viikolla tulee syötyä ulkona ainakin pariin otteeseen, kun on sovittu kavereiden kanssa tapaamisia ja lisäksi on maailman mukavimman ja pätevimmän pomon läksiäiset. Osa ruoasta meni siis pakastimeen.

Tein tätä tavallista kasvis-kanasörsseliä, currylla maustettua. Helppoa, nopeaa, mausteista ja hyvää. Ei tarvitse välttämättä mitään muuta, mutta sopii hyvin riisin tai nuudeleiden kanssa.

Samalla keitin pari kananmunaa, jotka olivat menossa huomenna vanhoiksi. Huominen aamupala ehkä?

Kun kana oli valmista, paistoin jauhelihan. Tulista tietysti. Kaksi maustetta, joita ilman en halua elää: cayennepippuri ja cajunmauste. Tulee tuohon toki chiliä ja muitakin mausteita, mutta nuo kaksi ovat korvaamattomia. Tarvitsisin niitä sellaiset teollisuuskeittiökoot, sillä kulutan ne todella nopeasti.

Neljännes jauhelihasta meni pizzaan, johon tuli myös kinkkua. Rakensin pizzan valmispohjalle. Riittäisi hyvin kahdelle atrialle, mutta söin tänään vasta illalla, joten siinä oli lounas ja päivällinen samassa.

Sellainen ruoantäyteinen sunnuntai täällä tänään.

Fiksu olisi pitänyt lepopäivän

Pakarat ja takareidet olivat aamulla jumissa. Niitä juili mukavasti jo eilen illalla. Eilinen askelkyykkykävely 12 kilon kahvakuulilla teki siis tehtävänsä. Olen siitä onnellinen, sillä pakara- ja vatsalihakset ovat nykyään ne kaksi lihasryhmää, joissa en saa aikaan DOMS:ia eli harjoittelusta johtuvaa lihaskipua. 

Tuntemuksista huolimatta päätin silti lähteä aamulenkille. Ajattelin tosin lyhyempää lenkkiä, ehkä 45 minuuttia, koska heräsin vähän tavallista myöhempään ja piti tanssitunnillekin ehtiä.

Juoksu ei kulkenut ja sykkeet olivat alusta asti koholla. Hölkkäilin silti 40 minuuttia melkein normitahtia. Puolen tunnin kohdalla aloin kuitenkin käydä kiihkeää keskustelua itseni kanssa oman kehon kuuntelemisesta, koska se juoksu ei vain tuntunut hyvältä. Supernainen sisälläni oli sinnikkäästi sitä mieltä, että kyllähän tässä tunti juostaan kuitenkin. Ainakin kolme varttia. Pää kestäisi ja kroppakin varmasti, mutta lopulta se järkevä sai taottua päähäni, että on se kivempi käydä tanssimassa ja huomenna uimassa, jos ei ole vetänyt itseään ihan piippuun.

En vain ole käynyt näin lyhyellä juoksulenkillä pitkään aikaan, joten tuntui vähän luovuttamiselta. Sykkeet olivat tosiaan jo eilen askelkyykkykävelyjen jälkeen 180:n pinnassa. Saan ne sinne kyllä normikyykyllä viimeisten sarjojen viimeisillä toistoilla, joten en ajatellut sitä sen enempää. Aamulenkillä keskisyke oli 170:n paikkeilla. Minulla on tavallista korkeampi maksimisyke, joten nuo luvut eivät siinä mielessä huolestuta. 170 esimerksiksi tarkoittaa, että pystyn puhumaan vielä ihan hyvin. Tuo on kuitenkin selkeästi korkeampi kuin tavallisesti, joten toivon, ettei se ole mikään ensimmäinen varoitus ylikunnosta.

Kävelin sitten suosiolla loppumatkan kotiin, joten sain kyllä tunnin lenkin. Oli ihan kiva kävellä pitkästä aikaa ja ihastella maisemia ja nauttia raikkaasta ilmasta. Harmi, että puhelimesta loppui akku kesken kaiken, joten en saanut kuvia. 

Tanssitunnilla oli jälleen sijainen, mutta se ainoa, jonka olen todennut päteväksi. Lattian poikki -harjoitukset olivat tunnin kohokohta, mutta oli niin vetämätön olo, että olisi kannattanut jättää koko tunti välistä. Nyt on enää yksi kerta sarjakortista käyttämättä, joten eiköhän se tästä. Rakastan tanssia, mutta aikataulut eivät vain ole natsanneet tänä syksynä ja Step Upilla on vielä ollut lisähankaluutena opettajien osallistuminen Danceen.

Järkevänä olisin pitänyt tänään lepopäivän, mutta kai sitä on niin tapojensa orja, ettei osaa edes levätä silloin kuin pitäisi.

Hiilarit ovat olleet pari päivää matalalla. Sekin tietysti vaikuttaa energiatasoihin. En ole mitenkään tarkoituksella vetänyt hiilareita alas, vaan työkiireiden takia en ole muka ehtinyt tehdä kunnon ruokaa. Salaattilinjalla on siis menty. Pyh ja pah. Kyllä sitä oikeasti olisi aikaa keittää vaikka nuudelit tai pastaa, mutta näin sitä nyt taas on menty. Tänään kuitenkin tilanne korjaataan. Tiedossa on illanvietto ihanien ystävien kanssa.

Nopea kuntotesti

Tänään PT halusi testata kuntoani muutamalla liikkeellä. Minustakin se oli hyvä ajatus, koska olen miettinyt, mille tasolle kuntoni sijoittuu verrattuna muuhun väestöön. Ensin katsottiin vähän liikkuvuutta, joka voisi olla parempi ja jossa löytyy puolieroja.

Sitten vuorossa olivat varsinaiset testit eli vatsalihakset, punnerrukset ja kyykyt. 30 sekunnissa piti tehdä niin monta liikettä kuin ehti. Vatsalihakset jäivät yhtä vaille hyvästä, joten olen keskitasoa. Punnerrukset todistivat tälläkin viikolla, että rinta - ja ehkä yläselkäkin - kaipaa harjoitusta. Mutta olisivat ne voineet mennä huonomminkin. Loppuun vielä kyykyt, jotka jäivät myös vähän vajaaksi hyvästä. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen tuloksiin. Seuraavassa kuntotestissä pitäisi helposti päästä kaikissa hyvälle tasolle. Vai mitä luulette?

Yksi ongelmistani on hitaus. Voimaakin löytyy, mutta selkävaivojen takia kuulostelen kropan tuntemuksia ehkä vähän liikaa. Olen yrittänyt jo edellisen PT:n ohjauksessa lisätä liikenopeutta ja kyllä siinä on edistystä tapahtunut, mutta paljon on vielä tehtävää. Tällaisissa testeissä sen juuri huomaa, sillä eiväthän noin lyhyet pätkät rankkoja ole. En vain osaa puristaa itsestäni vauhtia, koska kaikki nuo liikkeet voivat helposti ärsyttää iskiasta, jos keskivartalo ei ole tarkassa kontrollissa. Keskityn siksi turhankin paljon puhtaisiin, rauhallisiin liikkeisiin.

Olen tuota hitautta/nopeutta miettinyt myös juoksun kannalta. Haluan juosta ensi keväänä Cooperin testin, mutta epäilen osaanko juosta 12 minuuttia nopeasti vai vedänkö sitä hissutteluvauhtia, millä jaksan juosta tunnin tai puolitoista. Tähän aiheeseen täytyy palata myöhemmin.

Testin päälle vielä askelkyykkykävelyä ja selkäpenkkiä, ja kylläpä takareidet tuntuvat kireiltä kuin viulun kielet. En tiedä, miten huomisen aamulenkki onnistuu. Ehkä kävellen.

Löysin Keventäjien sivuilta samantyyppisen testin teille, jotka ehkä haluatte testata kuntoanne kotona.