200 metriä vaparia toi hymyn huulille

Tiistaina tuskailin, kun uinti ei todellakaan sujunut. Tänään se sitten sujui. Olipa ihanaa! Kävin poikkeuksellisesti uimassa vasta illalla, mutta arvelin ihan oikein, että näin kesällä siellä on silti varmaan ihan hyvin tilaa.

Lapsi on terve, kun se leikkii.
Tahtoisin taas FlowRideriin.

Ajattelin uida tonnin, mutta puolitoista kilometriä sitä matkaa lopulta taitoin, koska se oli niin kivaa. Se mikä saa edelleen kotisohvalla tyytyväisen hymyn huulilleni on kuitenkin 200 metriä. Uin nimittäin sen verran vaparia putkeen eli 6 käännöstä. Olisin ehkä jaksanut uida pidempäänkin, mutta koska tuplasin kylmiltään entisen ennätykseni, niin ihan suosiolla jätin sen tuohon. Sitä paitsi minua alkoi uidessa hymyilyttämään niin kovin, että ajattelin, että nielen pian vettä.

Haasteellisinta minulle on siis hengitys käännöksissä näin "pitkää" matkaa uidessa. Käännöksen jälkeen tuntuu kuin happi loppuisi siihen paikkaan, mutta parin vedon jälkeen se tasaantuu tavalliseksi hengästymiseksi. Olisi hauska kokeilla, miltä saman matkan uiminen tauoitta tuntuisi 50 metrin radalla, kun siinä käännöksiä tulee puolet vähemmän.

Nyt sitten ei se 100 metrin pätkä tunnu henkisesti niin pahalta, kun tiedän varmasti pystyväni uimaan pidemmänkin matkan. Uin edelleen kuitenkin pääasiassa 50 metrin pätkissä, jotta jaksan ja muistan keskittyä tekniikkaan.

Eilen kävin salilla treenaamassa yläkroppaa ja se tuntuu rinnassa, olkapäissä ja ojentajissa. Huomenna pitäisi treenata jalat. Ei yhtään huvittaisi. Olen sanonut aiemminkin, että olen alkanut inhota jalkojen treenaamista, koska se on niin raskasta. Tunnollisesti sen silti teen.

Näihin tunnelmiin.