torstai 25. lokakuuta 2012

Hyvä salitreeni


Phoenix treenin jälkeen.Eilen oli jalka- ja selkäpäivä ja treeni kulki poikkeuksellisen hyvin. Olisiko edellispäivän hiilareilla (lue sokeri) ollut asian kanssa jotain tekemistä... Ei salitreeni mielestäni koskaan "kivaa" ole, mutta palkitsevaa kyllä. Rohkenin eilen jopa lisätä kyykkyyn painoja eli:

1 (sarja) x 15 (toistot) x 40 kg (lämmittely)
2 x 15 x 60 kg
2 x 15 x 65 kg

Olen aina vähän arastellut painojen lisäämistä kyykkyyn selkävaivojeni takia ja jo tuo 60 kiloa tuntuu pelkästään painona hartioilla lysäyttävän minut kasaan. Olen varmasti turhan pitkään hinkannut tuolla 60 kilolla. Viiden kilon lisäys ei sitten yllättäen tuntunutkaan hartioilla juuri sen raskaammalta.

Hiljalleen kyykkypainot ja oma massa alkavat lähentyä, vaikka matkaa on vielä pitkästi. Tavoitteena on joskus kyykätä vähintään omalla painolla. Helpoiten siihen tietysti pääsee omaa painoa pudottamalla. Tuo 65 olisi ihan kiva luku vaa'allakin. Taitaa olla, että kaikki liikuntaan liittyvät tavoitteeni saavutan parhaiten laihduttamalla. Se vain ei ole helppoa. Ei se hankalaakaan suorastaan ole (mitä, sanoinko minä oikeasti noin?!?), mutta vaatii hirveästi panostusta pään sisällä. Manuaalilla mennään vielä, automaatio ei ole vielä tarpeeksi kehittynyttä.

Palari, vesipullo ja vetoremmit.
Palari ja vetoremmit
- melkein kuin "oikeilla bodareilla".
Takareidet ovat saaneet mukavasti voimaa, eivät onneksi kokoa, uskoakseni varsinkin suorin jaloin maastavedolla. Vielä kun löytäisin liikkeen, joka tekee pakaroille saman, niin olisin tyytyväinen. Tosin pakaroissa koon kasvaminen ei haittaisi sekään.

Lueskelin tuossa Saara S:n Elämäni kunnossa -blogista postausta 4 liikettä pyöreämpään peppuun. Barbell hip thrustia eli lantion nostoa tangon kanssa en ole koskaan kokeillut ja se näyttää suorastaan pelottavalta. Samasta liikkeestä taisi Markku mainita Bodycampin blogissa vastikään. On se siis varmasti kokeilemisen arvoinen liike. Tuo Saaran mainitsema bulgarialainen askelkyykky on oman kokemuksenikin mukaan tehokas liike, joten ehkä pitäisi sisällyttää sekin ohjelmaan. Olen kyllä vähän miettinyt, että erilaiset kyykyt menevät minulla reisille eli jotenkin käytän etureisiä liikaa liikkeissä, joissa pakaran pitäisi tehdä suurin osa työstä. Ehkä vain kuvittelen tai sitten minulla on teräksiset (mutta pienet) pakaralihakset...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti