torstai 23. toukokuuta 2013

Lenkkeilyn iloa

Kävin lenkillä märästä ilmasta huolimatta. Tavallaan tykkään lenkkeillä, kun ripsii vähän vettä. Ilma on niin raikas. Toisaalta on ihanaa lenkkeillä auringonpaisteessa, kun ei tarvitse vetää takkia päälle. Molempi parempi. Hyvä niin, ei tule ainakaan sään takia keksittyä tekosyitä olla lähtemättä liikkeelle.

Phoenix
Hyvä mieli lenkin jälkeen.

Kävin ihan rauhallisella lenkillä. Päätin juosta koko matkan, mutta yritin pitää vauhdin hitaana, jotta sykkeet pysyisivät kohtuullisina. Keskisyke olikin vain himpun yli anaerobisen kynnyksen, mikä on minulle ihan hyvä tulos. Sen verran noita pikku nyppylöitä matkan varrella on, että helposti sykkeet saa ylös, mutta on siellä sitten toisaalta alamäkiä tasaamassa.

Sykemittarin näyttö kcal/fat%
Vanha uskollinen.





Tykkään Bikiloistani edelleen, varpaat viihtyvät paremmin kuin lenkkareissa ja polvet samoin. Eikä kastuminenkaan haittaa. Pitäisi vain rohkaistua pesemään ne koneessa. Pohjissa on jo selvää kulumaa, mutta on hyvä huomata, että sitä on pääasiassa vain siellä missä pitääkin eli päkiöissä ja varpaissa. Vasemmassa kengässä kulumaa näyttää tosin olevan ulkosyrjällä vähän melkein kantapäähän asti. Haluttaisi ostaa uudet, sama malli kävisi hyvin, koska se sopii minulle, mutta väriä olisi kiva vaihtaa. Taidan kuitenkin lenkkeillä nämä loppuun. 

Vibram FiveFingers Bikila LS

Pohkeita alkoi kyllä kiristimään heti ensimmäisellä askeleella, mutta eipä se ole mitään uutta. Voi olla, että tiistain 14 kilometrin peruskuntolenkki vaikutti siihen vähän, mutta toisaalta venyttelin kyllä eilen jalat todella hyvin. Nuo pk-lenkithän joudun osittain kävelemään, koska syke tahtoo muuten nousta liian korkealle.

Pitää katsoa, saisinko vielä yhden lenkin tälle viikolle. Tulisi ensimmäinen viikko tälle vuodelle, että juoksisin kolme lenkkiä viikkoon, mikä on ollut sellainen epämääräinen tavoite. Uinti on kuitenkin aina vienyt voiton. Tällä viikolla en olekaan käynyt vielä uimassa. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni, että lenkkeilyn pitäisi vaikuttaa positiivisesti uintiin. Uinnista kun ei juurikaan ole hyötyä muissa lajeissa. Mutta silti se on ehkä kivointa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti