Pystäri on päivän inhokki

Pystypunnerrus käsipainoilla on ehkä kaikkien aikojen inhokkiliikkeeni. Ainakin tänään. Pelkästään kässäreiden nosto alkuasentoon tuntui vaativan hirveän psyykkaamisen - siis sitä mentaalipuolen hommaa, jota en oikein tajua. Sarjat tuli lopulta kuitenkin tehtyä ihan kiltisti PT:n valvovan silmän alla. Nyt voi taas hetken olla onnellinen ja kuvitella, että sinne olkapäihin tuli hitunen lisää voimaa ja lihaa.

On tuo epämukavuusalueelle meno silti aina yhtä inhottavaa. Eilen uidessa meinasin jäädä 50 metrin mukavuusalueelleni räpiköimään, mutta jotenkin sain viime metreillä sen pidemmän vaparipätkän hoidettua alta pois. Eilinen uinti ei kyllä ollut mikään mukavuusuinti. Otti niin voimille, että oli pakko pitkästä aikaa nukkua kunnon päikkärit, että kroppa pääsi palautumaan.

 
Tänään oli kevään toiseksi viimeinen balettitunti. Mukava tunti kuten aina, mutta epämukavuusalueelle pääsin sielläkin. Koreografia nimittäin vaatii ympyrässä eri suuntiin liikkumista, jolloin joutuu miettimään omat askeleensa ja asentonsa ihan itse eikä voi katsoa peilistä tai kenestäkään muusta mallia. Suuntavaistokin menee ihan sekaisin. Olen tässä vuosien saatossa harrastanut tanssia muutamaan otteeseen, mutta aina alkeistasolla, enkä koskaan ole joutunut tekemään tuolla tavalla haastavaa koreografiaa. Askeleet ovat monestikin olleet hankalampia, mutta suuntien kanssa en ole muistini mukaan koskaan joutunut tekemään sen kummemin töitä. Onneksi keho ja aivot synkkasivat lopulta ainakin jollakin tasolla. 

Puhuvat, että kehittyy, kun rohkeasti astuu epämukavuusalueelleen. Minun on sitten parasta aamulla herätä Phoenix 2.0 -versiona tai en ala millekään.