Ei armoa

Tänään oli rankka päivä jalkaparoilleni. Ensin salitreeni ja sitten hieronta.

Aamulla testasin uuden ohjelman jalka- ja selkäosan. Oli vähän voimaton olo jo mennessä. Kyykky oli tahmainen. Suorin jaloin maastaveto meni ok. Ehkä siksi, että siinä minulla taitavat voimat loppua kyynärvarsista ennen kuin jaloista tai selästä. Vetoremmit olivat kyllä mukana, mutta sinnittelin ilman. Sinnittelin ilman myös kulmasoudun. Eli jalkapäivä tuntuu tänään myös käsissä. Rinta ja käsivarret ovat vielä muutenkin maanantaista vähän juntturassa.

Sitten ruokaa, töitä ja jalkojen hieronta. Olin odottanut sitä kovasti, sillä jalat ovat olleet aika jumissa oletettavasti varsinkin juoksuharrastuksen takia. Hieroja kysyi ensimmäiseksi, että uskalsit vielä tulla takaisin. Kävin siis hierotuttamassa jalat reilu kuukausi sitten ensimmäistä kertaa.

Makasin siinä miettien, että mukavaa, nyt ne jalat saavat tarvitsemaansa apua. Ja sitten se alkoi. Välillä tuntui kuin luoti olisi hitaasti työntynyt reisilihakseen vieläpä niin, että kipu kulki myös hierojan käsien edellä. (En kylläkään onneksi tiedä, miltä tuntuu, kun luoti tunkeutuu lihakseen.) Sääret, reidet, edestä, takaa. Kaikki sattui älyttömästi, mutta etureidet ehdottomasti eniten. Hikeä vain pukkasi ja kädet heiluivat kuin vieteriukolla, kun yritin selvitä yksi alue kerrallaan.

Mietin jälkeenpäin, että jalkojen hieronta on vähän kuin pitkän matkan juoksu. Siinä vain pitää psyykata itsensä uskomaan, että ylämäen jälkeen helpottaa taas hetkeksi eli ne kädet siirtyvät toiseen kohtaan, ja että kun selviää matkan loppuun, niin siellä odottaa palkinto eli ne kädet lopettavat ja jaloissa tuntuu väsynyt helpotus.

Olisin saanut kevyemmänkin hieronnan, mutta haluan sitä, mikä auttaa. Olen jo unohtanut kivun. Seuraavaan kertaan asti.

Onnea on aamupuuro

Joskus pienet asiat tekevät onnelliseksi. Minulle siihen usein riittää aamupuuro.

Pikapuuroa, soijalesitiiniä, raejuustoa ja mustikoita. Oikeasti herkkua ja menee alas haaleanakin. Jonkinlainen versio tästä puurosta on varmasti tuttu jokaiselle, joka on pudottanut painoa jollain vähähiilihydraattisella dieetillä, kuten vaikka FitFarmin GoFatGo:lla tai Superdieetillä. Tuo soijalesitiini on siis rasvaa rakeiden muodossa ja antaa mielestäni puurolle täyteläisyyttä ja makua. Yritän välttää säännöllistä soijan käyttöä, mutta tuossa puurossa se yksinkertaisesti toimii paremmin kuin voi tai öljy.

Mukavaa päivää kaikille!

Uusi saliohjelma

Jee, uusi saliohjelma! TRiXeily on ollut kivaa ja tehokasta, mutta tulee jotenkin oikeampi salifiilis, kun saa rautaa käteen. Ohjelma on nyt kaksijakoinen. Tänään tein yläkroppaa. PT:llä on lujempi usko voimiini kuin itselläni, vaikka yhdessä niitä painoja perjantaina katsottiin. Penkkipunnerruksessa toistot jäivät vajaiksi, kun päätin sinnitellä ohjeistetuilla. On se toisaalta eri asia, kun joku on varmistamassa, niin ei tarvitse pelätä, että tanko putoaa päälle. Pitää seuraavalla tapaamisella vielä rukata niitä painoja tai toistoja tai molempia.

Nyt käytössä ovat pääliikkeet ja apuliikkeet, mikä on minulle uusi tapa sekin. Ihan mielenkiinnolla odotan, miten se vaikuttaa treeniin. Pystypunnerrus oli seuraava pääliike. Vihaan sitä enemmän kuin Karvinen maanantaita. Sitten hauiksia – ei kai sieltä peilistä vilkkunut oikea lihas?! Äh, valo vain taisi tehdä tepposiaan. Loppuun vielä ojentajat ja au au. Uinti nimittäin ottaa sekin ojentajiin mukavasti.

Tein vielä ohjelman päälle selkää penkissä ja vatsoja ihan perusrutistuksilla. Selkä ja vatsat kuuluvat itse asiassa siihen toiseen ohjelmanpuolikkaaseen, eri liikkeillä tosin, mutta teinpähän kumminkin.

Maanantai lähti aika kivasti tällä käyntiin.

Vesipeto

Valmiina altaaseen.
No, suihkun kautta ja uimapuku päälle tietysti.

Uinti kulki tänään kuin unelma. Tai ainakin sinne päin. Lähtiessä vähän epäilytti, sillä bussipysäkille kävellessä huomasin, että jalat ja pohkeet erityisesti olivat väsyneet eilisestä lenkistä ja tanssitunnista. Tsemppasin itseäni, että pohkeissa uinti ei juuri tunnu, joten kyllä se menee.

Kilometri vaparia ja siihen päälle vähän rintaa ja selkää. Ensimmäiset 100 metriä minulla on aina tunne, että en jaksa, mutta kyllä se siitä sitten. Personal trainerini taitaa olla oikeassa: hermoilla on myös roolinsa liikuntasuorituksessa. Ne pitää herätellä töihin. Minähän olen aina ajatellut vain lihaksia, en hermoja tai niveliä. Otin loppuun myös rintauinnin potkuja laudalla, kun energiaa oli jäljellä. Olen viime aikoina uinut vain matkaa, joten luulen, että olisi taas hyvä tehdä myös tekniikkaharjoituksia.

"Valkku" on sairaslomalla, joten sieltä ei apuja tähän hätään saa. Tietoa pitäisi olla itsellä kuitenkin jo sen verran, että pystyn vetämään tekniikkatreenit yksinkin. Palaute jää puuttumaan, mutta tekniikka on jo sen verran hallussa, että tärkeintä sen omaksumiseksi ja parantamiseksi on uida, uida ja uida.

Varsinkin rintauinnissa kärsin koordinaation puutteesta eli jos keskityn käsiin, niin jalat unohtuvat ja toisin päin. On yllättävän hankalaa opetella aikuisena oikeaa tekniikkaa, kun vanha virheellinen uintitapa lurkkii mielen sopukoista. Onneksi vapari tai krooli, jonka opin vasta tänä vuonna, sujuu paremmin. Sehän on teknisesti helpompi laji kuin rintauinti, kun hengityksen oppii.

Tiistaina sitten taas uudestaan. Ja ehkä niitä tekniikkaharjoituksia silloin.

In love with my FiveFingers

Otsikko ei viittaa rakkauteeni sormiani kohtaan, vaikka ne kätevät ovatkin.  Kyse on minimalistisista tai paljasjalkakengistä. Itselläni on Vibram FiveFingers Bikila LS:t. Kävin niillä tänään yhdeksän kilometrin aamulenkin. En siis noudata neuvoja varovaisesta aloituksesta. Pidän tosin huolen, että käyn lenkillä enintään joka toinen päivä, jotta jalat saavat lepoa. Tämä on taas näitä nerokkaita ”valitsen ohjeista ne, jotka sopivat omiin mieltymyksiini” -ajatusmalleja. Säälin siis pohkeitani, jotka ovat kovilla ilman lenkkareiden nousevaa kantaa.

Kivaa, kun joku asia on helppoa. Tosin alkuvaihehan tässä totuttelussa vasta on, joten tilanne voi muuttua vielä. Luulen kuitenkin, että syitä siihen, miksi minun on ollut helppo sopeutua FiveFingersien käyttöön, ovat se, että hölkkään eli askel pysyy koko ajan lähellä maata, otan lyhyitä askeleita, asentoni on pysty ja tärkeimpänä se, etten ole kehittänyt kanta-astuntaa. Paljasjalkajuoksulla ja minimalistisilla kengillä juoksullahan pyritään palaamaan luonnolliseen juoksutyyliin ja astuntaan eli päkiä tai jalan keskiosa osuu maahan ensin. Paljasjalkakävelyssä mennään kyllä kanta edellä.

Harrastin juoksua nuorena hetken, mutta jalkavaivat pakottivat lopettamaan. Kävelylenkitkin menivät samasta syystä yhteen aikaan itkua pidätellessä. Kipu on mielenkiintoinen juttu, sillä se saa kuuntelemaan kehoa eri tavalla. Olen itse varsin herkkä huomioimaan, jos säärissä tuntuu vanhaa tuttua kipua. Siksi on ollut ihanaa, että minimalistisilla kengillä vaivoja ei ole ollut. Ainakaan vielä. 

Polvet ovat myös tykänneet. Kävin tuossa viikolla kävelyllä lenkkarit jalassa (välipäivä FiveFingereistä, katsokaas) ja jossain vaiheessa polvissa vähän tuntui. Ei mitään merkittävää, mutta lenkkareilla hölkätessä sain välillä polviin tuntemuksia ja mietin tietysti, että kannattaako ylipainoisen juosta, vai olisiko vain järkevämpää kävellä. Siinähän se rasvakin palaisi paremmin. Mutta minusta on kiva katsoa mihin pystyn, joten koska vaivat ovat enemmänkin tuntemuksia, niin tämä nainen hölkkää. Siinä kuluu kaloreitakin puolet enemmän kuin kävelyssä.

En ole nopea. Hölkkään noin 8 kilometrin tuntivauhtia. Ysin lenkki vei siis rapian tunnin. Tavoitteena on näin alkuun päästä 10 km/h vauhtiin. Siihen tietysti auttaa säännöllinen lenkkeily, mutta uskon, että painonpudotuksesta olisi vielä merkittävämpää apua, sillä kyllä tällaisen massan siirtely ottaa voimille. Vauhtia tärkeämpää on kuitenkin liike ja mantrani onkin: no matter how slow you go, you’re still lapping everybody on the couch.

So long suklaa

Pidän suklaasta niin paljon, että minun on pakko luopua siitä, jos aion onnistua pudottamaan painoani. Tästä alkaa siis neljän kuukauden dieetti, jonka aikana yritän vierottaa itseni suklaasta. Jos onnistun, kyseessä on jonkinlainen ihme ja ennätys.

Uskoa täydelliseen onnistumiseen minulla ei valitettavasti ole, mutta yritän olla ajattelematta tulevia repsahduksia näin alkumetreillä. Pitää varmaan lukea joku self help -kirja positiivisesta ajattelusta. Minulla on nyt motivaatio saada projekti käyntiin, mutta tiedän, että vasta motivaation muuttuminen tavaksi saa pysyvän muutoksen aikaan. En silti aio ajatella tätä elämäntapamuutoksena, en vaikka nykyään se tuntuu olevan suositellumpaa ja parempi termi kuin dieetti, johon herkästi liitetään etuliite ihme ja lopputulos: epäonnistuminen.

Tein elämäntapamuutoksen vuosi sitten. Painoa on pudonnut, mutta kyllä sitä on tullut välillä takaisinkin. Painoni ei ole koskaan aiemmin jojoillut, tänä keväänä ja kesänä kyllä. Se tympäisee, mutta parempi sekin kuin pysyvä nousu. Jojoilu todistaa minulle, että minäkin osaan laihduttaa ja itsekuria löytyy. Elämäntapamuutos on vain mielessäni antanut mahdollisuuden herkutella välillä, koska se kuuluu elämään ja sitäkin pitää opetella. Mutta koin ahaa-elämyksen ja ymmärsin, että minun kohdallani karkkipäivä ei toimi. Kaasu hirttää päälle ja herkuttelun lopettaminen on tuskaista. Siispä edessä on nyt syksy ilman suklaata. Kun ei aloita sen syömistä, niin ei tarvitse lopettaakaan. 

Toivottakaa onnea ja lukitkaa suklaat kaappiin, kun olen lähettyvillä!

Unelmia elokuvista

Miksi kaikki liikuntaan liittyvät unelmani tulevat elokuvista?!

Tahtoisin vetää leukoja kuin Linda Hamilton Sarah Connorina Terminator 2:ssa. Tällä massalla ja näillä ylävartalon voimilla se on kyllä aika kaukainen unelma. Mutta pitää ihmisellä olla tavoitteita. Tätä en ole kyllä vielä kehdannut kertoa personal trainerilleni.

Osaisinpa surffata. Olen tahtonut oppia surffaamaan aina siitä lähtien kun näin elokuvan Point Break - Myrskyn ratsastajat vuosia sitten. Veden alle vetävät virtaukset ja hukkuminen kyllä pelottavat. Toisaalta, olen treenannut uintia vajaan vuoden ja kokeillut FlowRiderilla surffausta (joka on ihan eri asia) ja kaiken lisäksi onhan tuota nuorempana tullut lumilautailtuakin, joten kuinka hankalaa se muka tuollaisella kokemuksella voi olla... Stand up paddleboarding tuntuu olevan nyt jonkinlainen hittilaji tuolla lämpimämmissä maissa, siitä voisi aloittaa.

Haluaisin tanssia kuin Jennifer Beals Alexina Flashdancessä tai Jennifer Grey Babynä Dirty Dancingissä. Babyllä oli niin ihana tanssipartneri! Kuka voi vastustaa nuorta Patrick Swayzeä? Siihen voisi yhdistää vähän modernimpaa Step Up 2: The Streetsiä. Siksi menenkin tanssikurssille tänä syksynä. Aion myös mennä katsomaan Magic Miken, toivottavasti en saa siitä mitään nerokkaita ideoita.

Tuo muna on pakko paistaa, ei se muuten mene alas.

Olisipa minulla Jean Claude Van Dammen potkunyrkkeilytaidot. Kickboxer tuli telkkarista vastikään ja valitettavasti aika ei ole ollut sille ystävällinen. Se ja kaikki ne muut karate- ja ninjaelokuvat, joita veljen kanssa pieninä katsoimme, saattoivat olla syy, miksi aikoinaan päädyin potkunyrkkeilykurssille. Harmittaa, että harrastus sittemmin jäi. Kuka muuten muistaa American Ninjan? Se elokuva sai minut vuosien ajan haluamaan olla ninja - ja Michael Dudikoffin tyttöystävä.

Nyt tarvitsisin Rocky Balboan motivaation tavoitteideni - ja ehkä näiden unelmienkin - saavuttamiseksi. Siinä on asennetta, että tyyppi juo raakaa kananmunaa ja lähtee lenkille.

Lähempänä luontoa

Juuri tässä hajuheinän tuoksu oli huumaavin.

On ihana ulkoilla luonnon helmassa. Vasta leikattu ruoho ja hajuheinä tuoksuvat, hiekka rapisee jalkojen alla ja muutama pilvenhattara täplittää sinistä taivasta. Aurinko heijastaa säteitään lammen pintaan ja lämmittää ihoa. 

Olen onnekas, että tällainen pieni keidas löytyy ihan kotini nurkilta. Keidas on tosin niin pieni, että yleensä päädyn tekemään pidemmän lenkin asfaltilla, eikä hajuaistini erota pakokaasun seasta mitään koirankakkaa herkempää tuoksua. 

Nenäni lisäksi myös jalkapohjani pääsivät tänään lähemmäksi luontoa. Jalkapohjieni ja hiekkatien välissä olivat hyvin iskuja vaimentavien lenkkareiden sijasta uudet Vibram FiveFingers Bikila LS -kengät. Paljasjalkakengät tai minimalistiset kengät, miksi niitä nyt haluaa kutsua, tuntuivat todella hyvältä lyhyellä, noin 3,5 kilometrin aamuhölkällä. Jalkapohjiin ei sattunut, polviin ei sattunut. Pohkeita alkoi vähän kiristämään, mutta se nyt on ihan odotettua. Vasemman päkiän alla tuntui välillä, ei kipua, mutta tuntemus. Se meni ohi. 

Minimalistisiin jalkineisiin pitää totutella hiljalleen. Joillakin se vie viikkoja, toisilla kuukausia tai jopa vuoden. Suositus (esimerkiksi Vibramin) tuntuu olevan, että kenkiä käytetään aluksi noin 10% normaalimatkasta eli minun kohdallani kyseessä olisi 600 metriä. Tuo 3,5 tuntui kuitenkin ihan hyvältä, joten katsotaan, miltä huomenna tuntuu. Suosittelen kyllä seuraamaan asiantuntijoiden ohjeita ja ennen kaikkea kuuntelemaan omaa kehoa. Eikös sekin tuo lähemmäksi luontoa, että kuuntelee, mitä omalla kropalla on sanottavana.

Voihan fudge - visuaaliset ärsykkeet

Kävelin serkkuni kanssa Kampin kauppakeskuksessa ja näin uuden myyntikojun. Kuivattuja hedelmiä. Ei ole mun juttu, mutta kierretään tuolle toisellekin puolelle. Fudgea! Baileys-fudgea! Tätä sai Ausseissa ja se oli ihanaa. Pakko ostaa... Nyt haluttaa Baileys-fudgea koko ajan.

Tänä kesänä myös mainokset ovat altistaneet uusille herkkukokeiluille. Oli Marabou-keksejä (yök) ja Dominoita paksummalla täytteellä (ei voi mennä vikaan, mutta sitä täytettä oli sittenkin liikaa). Tänä keväänä oli myös JCDecaux'n, siis sen ulkomainosyhtiön, kampanja Vähentäisitkö alkoholin kulutustasi, jonka tarkoituksena oli tietysti saada ihmiset ajattelemaan, että "ei, eihän toki mainonta vaikuta alkoholin käyttööni".

Omalla kohdallani se on totta, koska en erityisesti pidä alkoholista ja käytän sitä minimaalisesti, mutta se sai miettimään "sokerimainontaa" ja sen vaikutusta omaan käyttäytymiseeni. Olen sokeriaddikti, joten erilaiset visuaaliset ärsykkeet saavat herkästi veden herahtamaan kielelle ja vaikuttavat ostopäätöksiin. Siispä, herkkujen mainonta pitäisi kansanterveyden - ja tietysti ennen kaikkea oman terveyteni - nimissä kieltää. Vastuun vierittäminen toisille, ah miten dekadenttia ja helppoa... Ja kaikki herkut pitäisi pakata harmaisiin paperipusseihin. (Ruskea olisi liian nostalginen.) Alexander Stubb, terveyttä uhkuva ministeri, ota tämä asia ajaaksesi, niin äänestän sinua ikuisesti! Tietysti samalla periaatteella myös alkoholimainonta pitäisi kieltää.

Oman terveyteni - ja vyötäröni - vuoksi olisin valmis kieltämään herkkujen mainonnan. Söisinkö silti herkkuja? Kyllä varmasti, mutta halu ei heräisi ehkä joka kerta, kun odotan bussia.

P.S. Kuvatus lähimmällä pysäkillä on vaihtunut Super-Dominosta Fazerin siniseen. Syksyä selvästi ilmassa, kun mainoksissakin palataan perinteiseen suklaaseen. Mmmm... Fazerin sinistä...