keskiviikko 29. elokuuta 2012

Ei armoa

Tänään oli rankka päivä jalkaparoilleni. Ensin salitreeni ja sitten hieronta.

Aamulla testasin uuden ohjelman jalka- ja selkäosan. Oli vähän voimaton olo jo mennessä. Kyykky oli tahmainen. Suorin jaloin maastaveto meni ok. Ehkä siksi, että siinä minulla taitavat voimat loppua kyynärvarsista ennen kuin jaloista tai selästä. Vetoremmit olivat kyllä mukana, mutta sinnittelin ilman. Sinnittelin ilman myös kulmasoudun. Eli jalkapäivä tuntuu tänään myös käsissä. Rinta ja käsivarret ovat vielä muutenkin maanantaista vähän juntturassa.

Sitten ruokaa, töitä ja jalkojen hieronta. Olin odottanut sitä kovasti, sillä jalat ovat olleet aika jumissa oletettavasti varsinkin juoksuharrastuksen takia. Hieroja kysyi ensimmäiseksi, että uskalsit vielä tulla takaisin. Kävin siis hierotuttamassa jalat reilu kuukausi sitten ensimmäistä kertaa.

Makasin siinä miettien, että mukavaa, nyt ne jalat saavat tarvitsemaansa apua. Ja sitten se alkoi. Välillä tuntui kuin luoti olisi hitaasti työntynyt reisilihakseen vieläpä niin, että kipu kulki myös hierojan käsien edellä. (En kylläkään onneksi tiedä, miltä tuntuu, kun luoti tunkeutuu lihakseen.) Sääret, reidet, edestä, takaa. Kaikki sattui älyttömästi, mutta etureidet ehdottomasti eniten. Hikeä vain pukkasi ja kädet heiluivat kuin vieteriukolla, kun yritin selvitä yksi alue kerrallaan.

Mietin jälkeenpäin, että jalkojen hieronta on vähän kuin pitkän matkan juoksu. Siinä vain pitää psyykata itsensä uskomaan, että ylämäen jälkeen helpottaa taas hetkeksi eli ne kädet siirtyvät toiseen kohtaan, ja että kun selviää matkan loppuun, niin siellä odottaa palkinto eli ne kädet lopettavat ja jaloissa tuntuu väsynyt helpotus.

Olisin saanut kevyemmänkin hieronnan, mutta haluan sitä, mikä auttaa. Olen jo unohtanut kivun. Seuraavaan kertaan asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti