lauantai 15. syyskuuta 2012

If you still look pretty afterwards, you didn’t do it right

Hikinen, mutta onnellinen Phoenix.
Kuten otsikkokin sanoo, urheilusuorituksen
jälkeen ei näytä nätiltä, jos teki hommat oikein.
Olipa hyvä aamulenkki! Olin varma, että juoksu ei kulkisi parin viikon tauon ja eilisen jalkatreenin ja uinnin takia, mutta joskus kroppa yllättää positiivisesti. Toki jalkoja väsytti välillä ja hengitys oli puuskutusta, mutta kummasti se reilu 8 km sujui kasari- ja ysäripopin tahtiin. Vauhti oli minulle myös varsin kiitettävä, lähes 9 km/h. Hitaasti, mutta varmasti kohti tavoitettani eli 10 km/h.

Eilen kävin puntarilla ja valitettavasti joudun raportoimaan, että siellä suunta on ihan väärä. Syömisestä se on kiinni, ei liikunnan puutteesta, vaikka juoksussa onkin tosiaan ollut parin viikon tauko. Ensin vaivasi jalkapöytä ja sitten korvatulehdus. Nyt tuntuu vähän kurkussa, mutta ei se onneksi tulosta huonontanut.

Eilen uidessa sain muuten ensimmäisen todella pahan krampin, niitä tuli itse asiassa kaksi yhtä aikaa. Molemmat pohkeet kivettyivät yhtäkkiä. Onneksi olin altaan matalassa päässä ja pääsin venyttämään pohkeita heti pohjaa vasten. Olen aiemmin saanut pieniä suonenvetoja varpaisiin ja jalkapohjiin, mutta oli hurja tunne, kun molemmat pohkeet kramppasivat. En muuten ole ikinä tuntenut pohjelihaksiani niin tiukkoina ja kovina. Olen viime aikoina lisännyt magnesiumsitraatin annostusta, koska lihaksistossa on tuntunut pieniä elohiiriä, mutta eiliseen siitä ei ollut apua. Onneksi juoksu kuitenkin sujui tänään mallikkaasti. Aurinkokin pilkahteli, joten viikonloppu alkoi varsin mukavissa merkeissä. Toivottavasti myös sinulla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti