sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sugar high


Disco Aakkoset
Pussin pohjalle jäivät vain ne karkit, joista en tykkää.
Sateinen päivä ja muut kootut tekosyyt herkuttelulle. Eilen se alkoi: "Vähän jäätelöä. Vain tänään." Sokeri kuitenkin koukuttaa kunnolla ja aamulla heräsin makeanhimoisena. Selvisin aamu-uinnille, mutta kotimatkalla poikkesin kaupan kautta ja siitähän ei seurannut mitään hyvää. Tai no hyvää sokerihiirelle, huonoa laihduttajalle. Suklaalakko pitää, mutta jäätelöä ja karkkia on tänään tullut syötyä. Myönnettäköön, että en laske suklaajäätelöä suklaaksi...

Olisinpa niitä tyyppejä, joille tulee huono olo, jos herkuttelee liikaa. Tulisi se stoppi kropan puolesta joskus, eikä aina vaatisi niin kovaa työtä korvien välissä. En kuitenkaa ole. Siispä päätän taas, että nyt loppuu. Minulla on ollut tapana ajatella, että jos sorrun tai annan itselleni luvan herkutella, niin sitten on koko päivä (tai dieetti) pilalla, joten ihan sama ahtaa vatsa täyteen mitä sattuu. Vaatii kovaa työtä päästä eroon siitä ajattelutavasta, mutta luulen, että olen menossa parempaan suuntaan. Tänään ei tosin tuntunut siltä.

kanawokki
Suosikkisörsselini.
Päivä kutenkin päättyi ruoan puolesta positiivisemmissa merkeissä, sillä tein ruokaa alkuviikoksi. Kanaa ja wokkivihanneksia tulisella curry-tahnalla maustettuna. Maistuvaa, helppoa ja nopeaa. Menee sellaisenaan tai nuudeleiden tai riisin kanssa. Ruoan puolesta ei ainakaan pitäisi olla syitä lipsumiseen. Scarlett O'Haraa lainatakseni: "Onhan huomenna taas uusi päivä!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti