Onnea on kivistämättömät pohkeet

Olipa ihana herätä tänä aamuna, kun ensimmäisenä sängystä noustessa ei tarvinut miettiä pohkeita. Ne tulivat kyllä heti mieleen, mutta juurikin tästä positiivisesta syystä. Pari lepopäivää tekivät siis tehtävänsä. Jalkani ovat olleet enemmän tai vähemmän, ylempää tai alempaa, jumissa viikon. Tai kuukauden. Tai kaksi. Näitä vähemmän tuntuvia päiviä on ollut harvassa, joten nautin täysillä. Onhan se kiva tietää tehneensä jotain, kun jalat ovat kuin kivimöykyt, mutta kyllä se vähän vaikuttaa siihen tekemiseen.

Vetreiden pohkeiden kunniaksi reggaetón-tunti EtnoFitnessillä. Se on sellaista lattarihiphopia. Aloitin vasta viime viikolla, mutta laji vaikuttaa todella hauskalta ja opettaja pätevältä ja mukavalta. Polvet olivat tosin viime tunnin jälkeen ihan mustelmilla, eikä tämä kerta varmaan parantanut tilannetta.

Jalat ovat nyt ruhjotun banaanin värisiä läiskiä täynnä. Mustelmia tuli hieronnasta, kun pyysin kunnon avaavaa hierontaa. Niitä tuli myös uima-altaasta itseäni kammetessa (ai mitkä portaat?) ja tosiaan tuolla viime viikon tanssitunnilla. Onneksi hamekelit alkavat olla ohitse.