perjantai 28. joulukuuta 2012

Kinkun sulatusta

Aloitetaan tunnustuksella. Ei se kinkku varmaan vyötärölle ehtinyt kerryttää ekstraa, mutta ne muut herkut... Pakko myöntää, että kun niitä konvehtirasioita alkoi näkyä kotona, niin itsekuri hävisi kummasti jonnekin pakkaseen, josta en sitä viitsinyt lähteä etsimään. Päädyin jopa itse ostamaan pari. Leivoin myös jouluksi sieluni kyllyydestä.

En erityisesti välitä ruoanlaitosta, mutta leipominen on kivaa. En tosin leivo juuri koskaan omassa kotonani, vaan vain kun käyn lapsuudenkodissani. Siellä kun on sitten muitakin syömässä tai ainakin ne leipomukset voi antaa toisille tai pakastaa. Pakastaminen ei toimi minulle; jyrsisin varmaan jäistä känttyä sokerinhimossani, jos tilanne äityisi pahaksi.

Tunnustuksista siirrytään kuvailemaan päivän treeni. Kävin PT:n ohjauksessa TRX:llä kurittamassa kroppaa. Onhan tässä reilu viikko oltu tekemättä mitään. Oli kamalan ihanaa! Rankkaa. Yläselässä tuntuu nyt oikein kunnolla. Tein neljä kierrosta neljää eri liikettä (punnerrus, soutu, yhden jalan kyykky ja vatsa) TRX:llä ilman taukoja. Päälle vähän ojentajia ja hauiksia käsipainoilla supersarjana ja lisää vatsoja ja sittenpä sitä tunsikin tehneensä jotain. Forkuissa nuo TRX-liikkeet, varsinkin punnerrus ja soutu, tuntuvat melkein pahimmalta, kun puristan niin kovaa.

Kovasti salilla oli väkeä, vaikka ei ole edes tammikuu vielä. Olin siellä alkuiltapäivästä, koska vietän tässä vapaita. Ensi viikon keskiviikkona 2.1. alkaa taas normaali rytmi. Aamulla salille, ruokailut kuntoon, tiristetyt kilot blogiin (iik, niitä tuloksia on sitten parasta tulla), uinti- ja juoksutreenit taas ohjelmaan. Tanssi on nyt vähän haasteellinen, koska sitä reggaetonia haluaisin jatkaa, mutta EtnoFitnessillä ei ole sopivaan aikaan sopivan ohjaajan tuntia. Ehkä kokeilen BailaBailan reggaetonia. Tai sitten otan vain StepUpilta vähän showta. On tässä muutama päivä aikaa vielä mietiskellä.


2 kommenttia:

  1. Juuh, onneksi joulu on vaan kerran vuodessa xD mua kyllä vähän kiusaa noi alesuklaat joulun jälkeen...Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks. Joo, sama vika täällä. Pitänee vaan yrittää taas toistella itselleen, ettei haluta.

      Poista