sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Luminen lenkki

Bikila LS:t lumella.

Kävin eilen reilun parin viikon tauon jälkeen lyhyellä aamulenkillä. Pakkasta taisi olla seitsemisen astetta, eikä luntakaan enää satanut. Aikataulullisista syistä kävin vain lyhyen puolen tunnin lenkin. Varpaita ei palellut. Bikiloilla tarkeni siis hyvin ja lumella oli yllättävän mukava juosta. Parempi kuin mustalla jäällä. Liukastelu ei siis ollut ongelma. Raskaampaahan se on kuin paljaalla maalla, eikä askelluskaan ole yhtä tasaista, joten välillä jalka meinasi tulla maahan midfoot eli jalkaterän keskiosalle. Normaalisti päkiäaskellus tulee minulla ihan luonnostaan.

Phoenix lenkin jälkeen.
Kummaa silmien sirritystä.
Vaikka en ole odottanut talvea, niin oli ihana käydä talvisella lenkillä. Oli niin valkoista ja hiljaista. Kyllä tämä tuntuu taas mukavalta märän ja synkän syksyn jälkeen. Halutti oikeastaan ihan vain kävelylle nauttimaan talvesta. Olen aina tykännyt talvisista kävelylenkeistä ja vaikka kävely ei ole kiinnostanut pätkääkään juoksun aloittamisen jälkeen, niin nyt se taas houkuttelisi. 

Illalla juhlin kauden ensimmäisiä pikkujouluja ja oli hauska ilta. Tänään nukutti pitkään, mutta olen tehnyt myös töitä. Niitä on nyt sen verran, että en taida ensi viikollakaan ehtiä salille ennen loppuviikkoa ellen saa tiistaiaamulle sopivaa koloa järjestymään. Nyt aion kuitenkin nauttia Winchesterin poikien seurasta eli katson Supernaturalin 7. tuotantokautta.

Pöytäjalkapallopeli.
Fussball. Mun joukkue ei saanut palloon vauhtia.
Onko tässä joku ranneliike, joka pitää hanskata?
Voitin silti, kyllä vaan! ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti