perjantai 11. tammikuuta 2013

Voimaton

Vatsalihasten treenaaminen on ollut reilun viikon jotenkin todella takkuista. Raskasta, enkä meinaa jaksaa normaalisuoritusta. Outoa. No, treenattu ne taas on. Itse asiassa hankalinta on ollut hoovereiden kanssa. Luulen, että osaltaan tähän vaikuttaa yläselän, olkapäiden ja käsien väsymys.

Phoenix
Tulihan ne vatsatkin tehtyä.

Se keskiviikonkin treeni tuntui ennen kaikkea tietysti etureisissä, mutta yläselkä otti kunnolla osumaa myös. Kyllähän niiden soutujen, etuheilautusten ja kyykkyjen, kun niskaan ladataan 70 kiloa, kuuluu tuntuakin. Uintikaan ei päästä yläkroppaa helpolla. Mutta on siis voimaton olo, ei voi muuta sanoa. En tykkää.

Soutulaitteen näyttö.
2000 metriä lämpäksi.

Siirryin kaiken lisäksi tänään taas 10 toiston sarjoista 15 toiston sarjoihin, joten ei sekään helpottanut oloa. Mutta ihan hyvä treeni oli, kaikki tuli tehtyä, mitä aioinkin ja normipainoilla.

Näkymä soutulaitteelta crosstrainerille.
Tyhjää siellä on aamuisin.
Tosin tänään oli kyllä ihan kiitettävästi populaa.
Kuva valehtelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti