tiistai 23. huhtikuuta 2013

Alkuviikon kuulumiset

Viikko alkoi jalkatreenillä. Se sujui, vaikka heräsinkin hyvissä ajoin ennen kuin puhelimen herätys pärähti päälle. Jännitin nimittäin uutta kyykkypainoa: 4 (sarjaa) x 8 (toistoa) x 87,5 kg. Yllättävän vähän se 2,5 kilon lisäys tuntui tehdessä. Tein alle pari 90 kilon toistoa, että tuntuisi tuo uusi paino vähän kevyemmältä ja kyllähän se auttoi. Tänään muuten tuntuu treeni vähän varsinkin oikeassa pakarassa. Pakarani eivät juurikaan ota tuntumaa, joten on kiva huomata, että hiljalleen niissäkin alkaa olla jotain eloa.

Rahkasmoothie

Uinti tänä aamuna puolestaan ei oikein kulkenut. Tai ehkä se sujui, mutta yläselkä on niin jumissa, että oli aika raskasta menoa. Tuntuu kuin en hieronnassa olisi ikinä käynytkään, saati sitten alle viikko sitten. Luulen, että selkeästi lisääntynyt selkäuinti kurittaa lihaksia ihan uudella tavalla. Siis salijuttujen lisäksi tietysti.

Uin ennen noin 10-20 prosenttia matkasta selkää, sillä se on ollut vahvin lajini, enkä ole siksi viitsinyt siihen panostaa. Nyt olen vähentänyt heikointa tyyliäni eli rintauintia ajatuksella laatu korvaa määrän. Selkäuinnin osuus alkaa olla varmaankin 40 prosentin luokkaa eli samoissa vaparin kanssa. Toisaalta ihan hyvä huomata, että uintikin kehittää lihaksia - tai ainakin tuntuu niissä. Haluan nimittäin oikeasti lisää voimaa selkään.

Mitäs muuta tähän viikon alkuun... Baletissa tehdään koreografiaa, mikä on hauskaa vaihtelua tankoharjoittelulle, vaikka viekin aikaa lemppareiltani eli pirueteilta. Polvessa on taas mustelma lattiakoreografian takia. Tarvitsisin jotkut polvisuojat niitä estämään, mutta polvieni onneksi hamekelien lähestyessä tanssitunnit jäävät kesätauolle.

Kynnet ja työpöytä.
Tykkään edelleen väristä ihan älyttömästi.
Tosin taaskaan sävy ei ole kuvassa ihan oikein.
Koska tyypilliseen tapaani kuvia treeneistä ei ole, niin kuvituksena on aamupalani eli rahkaa, pinaattia ja banaania. Ai niin ja kynsistä piti sanomani, että shellacit ovat kestäneet kolme viikkoa todella hyvin. En olisi uskonut, että  ne kestävät uintia näin hyvin, sillä kosmetologikaan ei luvannut näin pitkää kestoa liuskoittuville kynsilleni. Tänään tosin iskin käteni niin vauhdilla altaan päätyyn, että kynsi on vieläkin kipeä. Lakalle ei silti käynyt mitenkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti