Pakarat ja takareidet olivat aamulla jumissa. Niitä juili mukavasti jo eilen illalla. Eilinen askelkyykkykävely 12 kilon kahvakuulilla teki siis tehtävänsä. Olen siitä onnellinen, sillä pakara- ja vatsalihakset ovat nykyään ne kaksi lihasryhmää, joissa en saa aikaan DOMS:ia eli harjoittelusta johtuvaa lihaskipua.
Tuntemuksista huolimatta päätin silti lähteä aamulenkille. Ajattelin tosin lyhyempää lenkkiä, ehkä 45 minuuttia, koska heräsin vähän tavallista myöhempään ja piti tanssitunnillekin ehtiä.
Juoksu ei kulkenut ja sykkeet olivat alusta asti koholla. Hölkkäilin silti 40 minuuttia melkein normitahtia. Puolen tunnin kohdalla aloin kuitenkin käydä kiihkeää keskustelua itseni kanssa oman kehon kuuntelemisesta, koska se juoksu ei vain tuntunut hyvältä. Supernainen sisälläni oli sinnikkäästi sitä mieltä, että kyllähän tässä tunti juostaan kuitenkin. Ainakin kolme varttia. Pää kestäisi ja kroppakin varmasti, mutta lopulta se järkevä sai taottua päähäni, että on se kivempi käydä tanssimassa ja huomenna uimassa, jos ei ole vetänyt itseään ihan piippuun.
En vain ole käynyt näin lyhyellä juoksulenkillä pitkään aikaan, joten tuntui vähän luovuttamiselta. Sykkeet olivat tosiaan jo eilen askelkyykkykävelyjen jälkeen 180:n pinnassa. Saan ne sinne kyllä normikyykyllä viimeisten sarjojen viimeisillä toistoilla, joten en ajatellut sitä sen enempää. Aamulenkillä keskisyke oli 170:n paikkeilla. Minulla on tavallista korkeampi maksimisyke, joten nuo luvut eivät siinä mielessä huolestuta. 170 esimerksiksi tarkoittaa, että pystyn puhumaan vielä ihan hyvin. Tuo on kuitenkin selkeästi korkeampi kuin tavallisesti, joten toivon, ettei se ole mikään ensimmäinen varoitus ylikunnosta.
Kävelin sitten suosiolla loppumatkan kotiin, joten sain kyllä tunnin lenkin. Oli ihan kiva kävellä pitkästä aikaa ja ihastella maisemia ja nauttia raikkaasta ilmasta. Harmi, että puhelimesta loppui akku kesken kaiken, joten en saanut kuvia.
Tanssitunnilla oli jälleen sijainen, mutta se ainoa, jonka olen todennut päteväksi. Lattian poikki -harjoitukset olivat tunnin kohokohta, mutta oli niin vetämätön olo, että olisi kannattanut jättää koko tunti välistä. Nyt on enää yksi kerta sarjakortista käyttämättä, joten eiköhän se tästä. Rakastan tanssia, mutta aikataulut eivät vain ole natsanneet tänä syksynä ja Step Upilla on vielä ollut lisähankaluutena opettajien osallistuminen Danceen.
Järkevänä olisin pitänyt tänään lepopäivän, mutta kai sitä on niin tapojensa orja, ettei osaa edes levätä silloin kuin pitäisi.
Hiilarit ovat olleet pari päivää matalalla. Sekin tietysti vaikuttaa energiatasoihin. En ole mitenkään tarkoituksella vetänyt hiilareita alas, vaan työkiireiden takia en ole muka ehtinyt tehdä kunnon ruokaa. Salaattilinjalla on siis menty. Pyh ja pah. Kyllä sitä oikeasti olisi aikaa keittää vaikka nuudelit tai pastaa, mutta näin sitä nyt taas on menty. Tänään kuitenkin tilanne korjaataan. Tiedossa on illanvietto ihanien ystävien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti