Töissä on kiirettä ja päivä oli pitkä. Varastin kuitenkin iltapäivästä hetken tanssille. Kävin Step Upilla show-tunnilla. Jälleen uusi opettaja, mutta nyt se kenen pitikin olla. Minulla kävi myös hyvä tuuri, sillä sarja vaihtui tänään ja pääsin siis aloittamaan uutta sarjaa The Loco-Motionin tahtiin. A little bit of rythym and a lot of soul, so come on, come on and do the loco-motion with me...Tunnilla oli vain kolme osallistujaa, mikä on muuten minimimäärä, että tunti ylipäätään pidetään. Opettaja seurasi siis silmä tarkkana, miten omaksuimme sarjan. Minusta se meni ihan hyvin ja kuittasin naurulla ne muutamat kerrat, kun sekosin askeleissa. Toki virheet vähän hävettävät - varsinkin näin pienellä porukalla, kun ei häviä sinne joukkoon - mutta ehkä se on näitä aikuisuuden hyviä puolia, että ei ota itseään niin vakavasti. Oli hauska tunti ja lähdin hymyssä suin.
Bussipysäkillä hyvä mieli jatkui. Pysäkille tuli alakouluikäinen poika, joka kysyi, onko bussi jo mennyt. Eihän se ollut, itse odotin samaa kyytiä. Poika alkoi sitten juttelemaan ja kertoi, kuinka hänen pitää ehtiä kuudeksi kotiin, kun näin pimeällä ei saa olla myöhempään. Minun piti ehtiä myös kuudeksi kotiin puhelinpalaveriin. Oli jotenkin niin herttainen pikkupoika ja on niin harvinaista, että bussipysäkillä tulee juteltua kenenkään kanssa. Hymyilytti pitkään. Ja ehdin nipin napin kuudeksi kotiin.
Nälkäkin oli, mutta illallinen sai odottaa, kunnes sain työt hoidettua alta pois. Tänään se oli nopeuden ja helppouden takia tonnikalasalaatti. Sillä lähtee aina nälkä ja jotenkin sen maut sopivat minulle. Eräänlainen yksinkertaisettu versio Nizzan salaatista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti