Polkka

Annoin kampaajani napsaista olkapäille ulottuvat hiukseni polkaksi. Eniten mietitytti, miten selviän treeneistä lyhyillä hiuksilla, kun niitä ei saa ponnarille. Ehdin eilen jo reggaeton-tunnilla testata kevyemmässä, mutta liikkuvassa menossa mallin toimivuutta ja ihan hyvin selvisin ilman, että hiukset olivat silmillä koko ajan. Enkä tarvinnut edes pinnejä. Tänä aamuna sitten salille ja sama juttu sielläkin.

On minulla ennenkin ollut lyhyt polkka, mutta ponnari on teinistä asti ollut kuitenkin se omin tyyli. Hiukseni ovat hennot ja ohuet, joten jos niissä on pituutta, niin en osaa pitää niitä auki ilman, että ohuus alkaa ärsyttämään. Nyt hiukset on pakko pitää auki. Eikä niiden laittamiseen juuri mene aikaa, mitä nyt pitää vähän taivutella oikeaa puolta kääntymään samaan suuntaan vasemman kanssa. Etukäteen mietin aina (turhaan), että lyhyempien hiusten laittamiseen pitää varata enemmän aikaa, eikä ajatus kiinnosta. Aamutreeneistä kun tahtoo aina olla kiire töihin.

Niin kuin tänä aamuna. Loppakoura sitten tiputti meikatessa meikkivoiteen lattialle ja pullo räsähti rikki. Olisi siinä kiireessä ollut muutakin tekemistä kuin puhdistaa lattiaa. Puhelin putosi myös. Onneksi vanha Nokia kestää hyvin pudotuksen kovalle kaakelille. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta. Ehkä näpeissä ei pysynyt  treenin jälkeen mikään, koska kokeilin pitkästä aikaa tehdä suorin jaloin maastavedon ja kulmasoudun ilman vetoremmejä. Viimeiset sarjat kyllä vaativat remmit käyttöön. Forkut ovat edelleen suhteessa niin heikot, että en selviä kaikkia sarjoja läpi ilman remmejä. Mutta on niihin silti voimaa tullut.