Nautiskelua pitkällä radalla

Vietin viikonlopun ystäväni luona Turussa. Pääasiassa otimme rennosti, söimme hyvin ja herkuttelimme vielä päälle, mutta sunnuntaina kävimme myös uimassa. Ystäväni on tänä syksynä ilmoittautunut tekniikkakurssille ja lupasin antaa pari vinkkiä, jotka ehkä auttaisivat totuttautumaan veteen hengittämiseen.

Näin hieno ranneke ja lukko löytyvät
Impivaaran uimahallista Turusta.

Menimme Impivaaran uimahalliin, joka on moderni, iso ja hieno uimahalli. Siellä oli myös 50 metrin radat. En ole koskaan aiemmin edes nähnyt pitkää rataa ja todella venyneeltä se näyttikin. Päätin tietysti kokeilla sitä, kun mahdollisuus siihen kerrankin oli. Sydän tykytti rinnassa, kun mietin, jaksaisinko vaparilla päästä päähän.

Etsin suhteellisen tyhjän radan ja lähdin testaamaan. Ensimmäinen vinsta meni mukavasti, samoin kuin seuraava. 200 metriä meni todella nopeasti, sillä pitkällä radalla 100 metriä tulee melkein huomaamatta täyteen. Piti oikein miettiä, että tuleeko tästä muka sata metriä, jos uin radan edestakaisin. Lyhyellä radalla sitä saa hinkata muutaman kerran, joten laskuissa sekoamisen riski on suurempi. Eipä sillä, joskus uin aikaa, joskus matkaa, mutta on kiva suunnilleen tietää, missä mennään.

Rintauintia ei tarvinnut edes jännittää, sillä se on paljon kevyempää kuin vapari, varsinkin hengityksen osalta. Ei mennä nyt siihen tekniikkaan. Se on oman postauksensa ansainnut aihe. Vaikka tekniikasta puheen ollen onkin sanottava, että siihen en kiinnittänyt tällä kertaa kummassakaan lajissa suurta huomiota, sillä halusin vain keskittyä tunnustelemaan ja fiilistelemään pitkällä radalla uintia.

Pitkässä radassa on sekin hyvä puoli, että vaikka radalla uisi kolme tai neljä ihmistä, niin silti tuntuu melkein kuin uisi yksin. Mikäli siis välimatkat ovat sopivat. Lyhyellä radalla kolme ihmistä yhdellä radalla tuntuu minusta jo vähän ahtaalta. Neljä on suorastaan epämukavaa. Viisi saa minut nousemaan suosiolla altaasta. Impivaarassa jaoin radan yhdestä kolmeen muun uimarin kanssa ja välillä kun katsoin radan toisessa päässä olevaa toista uimaria, en edes meinannut nähdä ketään. Olen tosin likinäköinen ja kaiken kukkuraksi uimalasieni linssit huuruuntuvat herkästi, mutta oli se ratakin pitkä ja leveämpikin kai kuin Myyrmäen uimahallin radat.

Uin kilometrin noin 40 minuutissa. Se on minulle ihan hyvä vauhti. Tavoite tietysti on kilometri puoleen tuntiin, mutta sen saavuttaminen vienee aikaa. Olisin voinut jatkaa vielä muutaman sata metriä, mutta olin sopinut vesijuoksemaan jääneen ystäväni kanssa, että tavattaisiin puolen tunnin jälkeen hengitysharjoitusten parissa. Olin siis jo myöhässä, mutta onnekseni ystäväni on pitkämielinen.

Uimasta tulossa. Jo vain oli mukavaa.

Lähdettiin sitten 25 metriselle altaalle, jossa neuvoin pari kikkakolmosta veteen totutteluun ja veteen hengittämiseen totutteluun. Oli hauska itsekin pitkästä aikaa harjoitella ja huomata, kuinka helppoa se nyt on ja kuinka sitä on osittain jo unohtanut miten vaikealta se aluksi - ja pitkään sen jälkeenkin - tuntui. Harjoittelimme myös liukuja. Kuten olen kertonut, tykkään niistä itse ja uskon, että muutama liuku uintitreenin päätteeksi antaa ystävälleni onnistumisen iloa. Hän tosin oppii nopeasti, joten ei varmaan vie yhtä kauaa kuin minulla hanskata erilaisia uinnin pikku jippoja. Toivottavasti hänelle oli vähän apua siitä, että muistan vielä suhteellisen hyvin alkuhankaluudet (nenään menee vettä, suuhun menee vettä, happi loppuu, keuhkoja ei saa kunnolla tyhjäksi jne. jne.), samoin kuin niksit, joilla tekniikka otetaan hiljalleen haltuun.

Tein vielä parit volttiharjoitukset loppuun. Päälle lempeät löylyt ja voi että olikin mukava uintireissu.